Lusikka

Auto kurvaa pihaan. Ei mikään kovin erikoinen eikä hieno. onpahan vain tuommoinen tavallinen, mikä lienee, eihän niitä nykyään enää toisistaan erota niinkuin vielä 50-luvulla. Silloin oli Studebakeria ja Hillmania, Austinta ja Morrista - no ne nyt oli joskus vähän saman näköisiä, mutta paljon helpompaa silloin oli Skodakin erottaa Volkkarista.

Piha taas ja talo, jota se ympäröi on erikoinen ja hieno. Kukkapenkit on hyvin hoidettu, nurmikko leikattu, suihkulähde solisee ja talo on maalattu niiltä osin, joilta se on tarpeen. Suurin osa rakennuksesta on harmaata kiveä, ja kerroksia on kellari mukaanlukien kolme. Leskirouva siinä asustaa yksin, kissa toki vanhuudentoverina. Mikäpä on siinä terveen ihmisen asua ja elää, kun järki ja muu kunto on reilassa.

Autossa tulee sunnuntaivierailulle tyttären perhe: tytär, tämän mies ja heidän yhteinen lapsensa Miiatuulikki, 6 v.

Tervehdyshalien jälkeen siirrytään sisälle päivällispöytään. Herkkua on siinä monenlaista, ja hyvin ruoka kaikille maistuukin.

Kun on päästy kiisseliin, Miiatuulikki kysyy mummilta: - Mikä on anoppi?
- Anoppi on naimisissa olevan miehen äiti naiselle ja naisen äiti miehelle, mummi vastaa.
- Oletko sinä anoppi?
- Olen minä sinun isäsi anoppi.
Tyttö ojentaa jälkiruokalusikan mummille ja sanoo: - Heitä, mummi!
- No, mitä sinä nyt, miksi pitäisi heittää?
- Isi sanoi naapurin Teuvo-sedälle kerran, että kun anoppi heittää lusikan nurkkaan, niin me ollaan rikkaita.