Bachilla pyyhkii hyvin?

Kuvassa ei ole penaalin terävin kynä. Olen saanut sen saksalaisilta ystäviltäni muutama vuosi sitten. Aion kylläkin terottaa sen, kun löydän terottimen. Esitysmerkintöjen lisäämiseen nuotteihin ja pienten korjausten tekemiseen se on tietenkin oivallinen. Kumipäällä pyyhkiikin hyvin.

Wieniläinen firma, joka näitä markkinoi, näyttää myyvän myös vessapaperia, joka on varustettu samalla nuottikirjoituksella kuin kynä. Minä ja ehkä jokunen muukin voisi suhtautua  tyrmistyneesti, jos vaikkapa musiikkitalon vessassa olisi semmoista pyyhettä tarjolla. Bach on mukana olevista säveltäjistä muuten ainoa, joka vessapaperiin on lanseerattu. Wienissä ei ehkä olisi Mozart mennyt läpi. Sibeliuksesta on listalla ainoastaan postikortti.

Ajankohtaan nähden sopivaa

Kylän entisen posti- ja poliisitalon edustalla poseeraava patsas on saanut ajankohtaisen mainosloimen. Siinä ei kuitenkaan puhuta Poutusta tai Finduksesta, vaan perinteisistä kultakelloraveista, jotka juostaan maaliskuun alkupuolella jään peittämällä lahdella. Jää peitti sen myös vuoden 1808 maaliskuussa, kun Savon prikaati esteli aikansa venäläisiä etelästä päin eteneviä joukkoja. Kuten muistamme, sodan straregiana oli peräytyä ensin Pohjanmaalle ja sitten kevään tultua taas lähteä kohti etelää. Sodankäynti oli aikamoista ravia sekin, taudit ja muut rasitukset kaatoivat väkeä paljon enemmän kuin varsinainen taistelu.

Kuva on kesäinen, mutta nyt on aika hyvä potkukelkkakeli. Joskus sepelöivät jalkakäytävät niin, että potkurilla huristellessa saa jännittää käsivarsiaan, ettei tökkäyksen tapahtuessa lennähtäisi turvalleen kulkupelin yli.

Äsken, kun istuimme Nissanissa marketista tullessamme, pysähdyimme lain kirjaimen mukaisesti suojatien eteen, jota ylittämään valmistautui kaksi senior-naishenkilöä potkukelkkoineen. Rinnakkain olivat, tosin toinen hiukan toisen edellä. Jälkimmäinen antoi lapasellaan meille merkkiä, jotta männä vuan, edellinen taas eteni rohkeasti sivulleen katsomatta. Päästimme molemmat vahingoitumattomina yli, ja saimme kiitokseksi lapasen heilautuksen.

Meediassa kerrotaan, että hevosenliha käy hyvin kaupaksi, ja mikäs siinä, hyväähän se on.

Potkua penkkareille

Kuva on vuodelta 1966. Siinä vanhat kantavat abeja ulos koulusta saksofonimusiikin tahdissa. Soittaja, joka on varmuuden vuoksi varustautunut VPK:n kypärällä, oli kavereineen seuraavana vuonna itse kannettavana. Kuorma-autolla ei silloin ajeltu, vaan keikka heitettiin hevosilla. Useampi lähiseudun karvaooppeli oli pihalla odottamassa kyytiläisiä kelkkaan. Illalla sitten matkustimme linja-autolla yhden oppilaan kotitaloon, jossa leikimme seuraleikkejä aamuyön puolelle ja välillä kävimme tallissa hevosia katsomassa, tai oikeastaan kävimme bussissa tarkastelemassa yhden kaverin laukkua.

Tämä tuli mieleen, kun tänään aamupäivällä havahduin kovaan huutoon ja meteliin. Mietin, onko uusi paavi jo valittu, mutta sitten älysin, että on penkkaripäivä.

Vähän myöhemmin kävin apteekissa täydentämässä insuliinivarastoa. Apteekin oven edestä löysin sellofaaniin käärittyjä kovia makeisia, jotka pistin heti taskuuni. Auton lavalta kuuluu niitä penkkariajelulla heitellä. Kotona avasin yhden, ja huomasin, että se oli maahan pudotessaan särkynyt. Söin sen silti, ja mietin vanhaa sananpartta, jossa kerrotaan jonkun saaneen taudin ja lääkkeet samalla kertaa. Viinapullolla oli siinä lyöty miestä päähän. No, sokeritautihan nyt ei karkinsyönnistä tule, mutta insuliinilla se pysyy kuitenkin kurissa.

Aleksanteri ja Bruno

Olavi Virta, Bruno Laakko ja Lepakot-orkesteri esiintyvät tällä videolla. Ola kuuluttaa kappaleen, laulusta vastaa Bruno.

Viime lauantaina biisi soitettiin Lauantain toivotuissa, joka ohjelma meillä kuunnellaan säännöllisesti samalla esiintyjiä arvaillen. Tämä fokstrotti oli sikäli epäreilu, että Virta möläytti esiintyjän heti levyn alussa. No, ei se mitään, Lepakot swengasi kuin hirvi. Dallapén soittajiahan siinä kokoonpanossa oli, ja vuosikerta 1939 tarjosi näissä amerikkalaiskappaleissa jo ihan oikeaa bigband-soundia, kun viulut ja haitarit oli jätetty lepäämään.

Tämä lämmitti lisäksi sillä, että eräs yli 130-vuotias soittokunta valmistelee levytystä, ja tarkoituksena on puhaltaa myös tästä jatsista tulkinta.

jos yhtä, niin toista kans lumitöistä

Tapanani talvisin on ollut kirjoittaa lumiaskareista. Lukijoiden pyynnöistä huolimatta kirjoitan niistä taas. Tällä kertaa pureudun syvemmälle työn ergonomiaan, ekonomiaan, psyykkiseen sisältöön, tekniikkaan, taktiikkaan, uhkiin, mahdollisuuksiin, vahvuuksiin ja heikkouksiin tai ainakin osaan niistä.

Kuvassa on liiketunnistimella varustettu valaisin. Kuten voitte nähdä, siinä on vielä - voi kauhistus - harmaalasinen hehkulamppu. Kiellettyjähän nuo ovat Unionissa. Pian varmaan sieltä tulee tarkastaja katsomaan, missä valossa täällä töitä paiskitaan. Saattaa olla, että entisistä näköradiolupatarkastajista tehdään lampputarkastajia.

- EU:sta tarkastaja Rahikainen, iltaa. Minkäslaiset lamput teillä on käytössä? Vai että Tilleyllä pärjäätte? Mikäs tämä nappula tässä ovensuussa on? Ettei vaan hehkulamppu olisi tuo tuossa yöpöydällä?

Kun liikun kolan kanssa valaisimen vaikutusaluella, lamppu palaa. Kun kesken työn seisahdan lepäämään tai muuten miettimään jotain asiaa, lamppu sammuu tietyn ajan kuluttua. Silloin tiedän, että on aika jatkaa uurastusta. Mitä nyt kadulla kulkijatkin ajattelisivat, kun lamppu ei pala, ja mies seisoo paikallaan lumikolan kanssa.

Äsken muuten liittymää traktorin jäljiltä avatessani kommunikoin parin ohikulkijan kanssa. Ensin tuli mies, joka totesi, että lumentulo hänen puolestaan riittäisi:

- Kun kulen metällä, pehmeetä lunta on kuuskymmentä senttiä. Ei siinä koerrakaan piäse minnekään.

Toinen kulkija, tai oikeastaan ryhmä, muodostui naishenkilöstä, kolmesta lapsesta ja koerrasta. Viimeksimainittu teki ylioppilaslehdet jalkakäytävälle, ja ajattelin, että mitenkähän..., mutta sitten nainen kaivoi kakkapussin taskustaan, pisti koiran kansantuotteen sinne ja pussin solmuun.

En voinut hillitä itseäni, vaan lausuin kiitokset hyvästä teosta. Seurue hymyili ystävällisesti, ja pussittaja totesi näin pitävän tehdä. Muutaman kymmenen metrin päässä on keräilylaatikko, jonne käytetyt pussit jätetään.

Lumikola, jota käytän on nimeltään Mikko. Sen on valmistanut Hakkarainen Ky Rauman maalaiskunnassa. Ikää sillä on ainakin 22 vuotta, mutta aisa ei ole katkennut eikä kuuppaosa haljennut tai kärsinyt muita vaurioita. Luiston edistämiseksi pohjassa on pitkittäissuuntaisia kohoumia, jotka vastaavasti näkyvät sisäpuolella syvennyksinä.

Kun umpihankeen on saatu ensimmäinen ura työnnettyä koko leveydellä, on hyvä lumen paksuuden ja työnnettävän matkan suureiden mukaan arvioida seuraavan siivun leveys käyttämällä hyväksi uria. Paksussa lumessa työnnetään vain reunalla 1-2 uraleveydellä, ohuemmassa voi lykätä jo puolikkaallakin. Työnnön edistyessä lumi leviää reunasta tasaisesti koko kolaan. Jos jokainen suoritus tapahtuisi koko leveydellä, lumi tulvisi reunojen yli, ja tuottaisi lisätyötä. Raskastakin olisi, eikä nopeuttaisi suoritusta.

Myös lumen laatu vaikuttaa työn tulokseen. Tänä talvena on satanut enimmäkseen hyvin kevyttä pakkaslunta, joka on myös kevyttä kolata, mutta se ei tahdo pysyä kolassa suurina annoksina. Jos taas keli on melkein nollassa ja lumi hiukan kosteampaa, se mahdollistaa suuremmat annokset, mutta ei ole vielä liian painavaa lykätä n. 2 venäjänarsinan korkuiseksi kasvaneen lumenkasauspaikan päälle ja reunalta alas. Märkään ja paksuun nuoskalumeen en ole tänä talvena vielä saanut kosketusta. Ehkäpä senkin aika vielä tulee.

Päivänsankareita

Helmikuun viidentenä on monella tunnetulla henkilöllä syntymäpäivä. Suomessa liputellaan J.L. Runebergin kunniaksi. Wikipedia tietää monta muutakin kunnianarvoisaa päivänsankaria. Videolla on 5.2.1810 syntyneen norjalaisen säveltäjä ja viuluvirtuoosi Ole Bullin "Yksinäinen hetki" Johan Halvorsenin sovittamana viululle ja orkesterille.

Englannissa voitaisiin muistaa eläinlääkäri Dunlopia, joka keksi tehdä kumiletkusta renkaat entisten puisten tilalle, jotta matkat potilaiden luokse polkupyörällä sujuisivat sukkelammin ja muutenkin mukavammin. Englannissa vaikutti myös amerikkalaissyntyinen keksijä Hiram Maxim, joka hiuskähertimen ja hiirenloukun lisäksi kehitti myös rekyylivoimalla toimivan konekiväärin.

Ranskassa kaksi kulkuneuvokehittäjää, André Citroën ja Gabriel Voisin, ovat helmikuun viidentenä nähneet päivänvalon. Minulla on ollut kunnia omistaa peräti viisi ensinmainitun nimeä kantavaa tuotetta, en toki yhtäaikaa. Voisinin lentokoneita en ole nähnyt, enkä ehkä kyytiinkään lähtisi. Toteaisin tilaisuuden tullen Eino Leinon tavoin ostavani lentolipun hinnalla pullon konjakkia ja antavan ajatukseni lentää.

Riku Kolmonen

Britannian saaristosta sähkötetään, että kuningas Rikhard Kolmosen luuranko on löytynyt ja DNA-testillä oikeaksi todettu. Historian harrastajana olen tietysti tästä riemuissani. Nettilehden uutista, jonka mukaan Rikun jäännökset oli löydetty parkkipaikan alta, kommentoi joku sanoen, että kyllä se joku myöhäisempi täytyy olla, koska kuninkaita ei yleensä haudata parkkipaikkojen alle.

Kouluaikana vielä historia ei suuremmasti kiinnostanut. Muistan viitanneeni kerran, kun opettaja kysyi, miksi ei löytöretkille lähdetty kovin hanakasti. Kun kukaan ei nostanut räpyläänsä, ope lupasi omasta pussistaan kymmenpennisen sille, joka tietäisi. Silloin viittasin, ja kerroin, että kompassin keksiminen oli vasta tulevaisuuden juttu, ja että ei uskallettu oikein kauas avomerelle. Tienasin vastauksella 0,10 mk.

Lukioaikana kuvitin kirjoja ja vihkoja historiallisilla aiheilla, joista tässä esimerkki.

Koivukeppi

Helmikuun aluksi reipasta musiikkia. Johann Adam Birkenstock, s. 1.2.1687, eli suomeksi Jussi Aatami Koivukeppi, on säveltänyt tämän mukavan sonaatin. Lienee helpompitajuista - ainakin itselleni - kuin edellinen musiikkipläjäys bassohuilun kera.

Hänen kokonimikaimansa, suutari J.A. Birkenstock, perusti 1770-luvulla laadukkaita kenkiä valmistavan verstaan. Lienevätköhän sukua keskenään, kummankin tuotteista voimme kuitenkin nauttia nykyäänkin.

Koivuisia keppejä ja pölkkyjä olen halkonut näinä päivinä lämmitystarpeiksi. Kun soitin eilen Kysterin omahoitajan vastaanotolle ja tilasin lisää verensokerin mittausliuskoja ja kerroin juuri tehneeni kolme tuntia lumitöitä, kuulin, että se on parasta mahdollista liikuntaa verensokerin aisoissa pitämiseksi, koska siinä tarvitaan muitakin lihaksia kuin jalkoja. Toinen hyvä tapa hoitajan mukaan on puiden pilkkominen. No, kumpaakin on tehty ihan sitten ohjeen mukaan.