Tuhannennenninnannonnan kerran kunniaksi pitkästä aikaa huilumusiikkia. Federica Lotti siinä tulkitsee Luigi Nonoa (s. 29.1.1920). Huilistin lisäksi puikoissa on Alvise Vidolin kääntämässä nappulaa.
Bassohuilua en ole koskaan edes nähnyt, saati kädessäni pitänyt. Nauttikaamme yhdessä Nonon "Hengittävästä kirkkaudesta" vajaan 23 minuutin ajan.
Suoraan sanoen en jaksanut kuunnella loppuun. Erilaisuutta erilaisuuden takia, mutta pitkästyttävää. Mielenkiintoisia olivat ne muutamat flageolettisävelet siellä alkupuolella, mutta koska ne aina tuottavat kolmisointurakenteita, ei Nono tietenkään voinut reagoida miihin millään kiinnostavalla tavalla.
VastaaPoistaEn minäkään; otin koenäytteitä sieltä sun täältä. Loppupuolella oli aika hyvä mylläkkä ennen seestymistä ja päätteeksi kuulijoiden kiitolliset aplodit. Visuaalisestihan bassohuilu on tietysti hieno, mutta miksaajan kanssa saman tuloksen olisi voinut saada aikaan tavallisellakin. Soittaja oli asiallisen näköinen.
PoistaSäveltäjän vaikeus on siinä, että kun pitäisi tehdä jotain uutta. Tämä kävisi kyllä esimerkiksi jonkin tiededokumentin taustamusiikiksi mainiosti, mutta varsinaista kuuntelunautintoa en minäkään kokenut.
VastaaPoistaMInusta tämä ei ollut edes erilaista, tällaista musiikkia on viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana sävelletty paljonkin. On kuulemma ollut joskus säveltäjäoppilaiden konsertteja, joissa säveltäjä ei ole itse tunnistanut teostaan t.s. aplodien tullessa on vahingossa noussut joku kumartelemaan kaverinsa sävellykselle.
Mutta sinnittelin kyllä koko teoksen. Nuottitelineet näkyvät olevan samaa mallia, kuin mitä meille töihin pari vuotta sitten hankittiin. Minä jo yhden särjin vahingossa, kun se putosi kädestä laskeutuessani jyrkkiä portaita kuoriparvelta :( Se on sitä aleatoriikkaa...
Muistona kapellimestarin lause jostakin nuoruuden puhallinleirin orkesteriharjoituksesta:
Poista- Juuri kun piti soittaa sävel, hän kaatoi telineen.
kavi
VastaaPoistatämmönen musiikiton kuunteli koko 23 min kun luuli että tämä on hienoa, ja te kehvelit nyt sitten sanoitte ettei se ollutkaan - ettäs helepotti!
Minusta siinä oli jonkin sorakasan lapiointia, joku työttömyyskortistosta oli komennettu vastenmieliseen tehtävään; jos kohta olishan tuon viulisti Vidoninkin käsivarsilla se sorakasa saatu soittamatta levitetyksi.
Lämmin oli kuitenkin tullut työmaalla, kun noin vähässä vaatteessa työheli. Eipäs paitaa vielä ottanut pois.
Poista