20.12.2012

Ilahduta itseäsi ja lähimmäisiäsi 2

Muutama aika sitten kirjoitin ilahduttamisesta. Tälle sain jatkoa käytännössä tänään. Kunnianarvoisten sotaveteraanien joululounaalla, jonne minut kaverini kera oli kutsuttu esittämään musiikkia, soitimme, mutta kotiin palattuani alkoi taas lompakon etsintä. 

Tarkoitus oli lähteä suorittamaan hankintoja paikallisista vähittäismyyntiä harjoittavista sekatavara- ja siirtomaatavarakauppahuoneista, mutta sanotun ongelman takia lähtö viivästyi, ja kuten edelliselläkin kerralla, jouduimme vähentämään päällysvaateita, joita oli puettu runsaasti -20 celciusasteen lämpötilan vuoksi.

Tilanne ajatti takaisin esiintymispaikkaan, jossa emäntä arveli minua höperöksi, koska olin saanut sinne saavuttuani puhelinsoiton, jossa kerrottiin lompakon löytyneen pianon päältä.

Piano ja lompakko ovat kumpikin mustia; vaikea on niitä toisistansa erottaa. Ylioppilaslakkikin on ollut kaapissa jo noin 44 vuotta, ja hymypoikapatsasta en ole koskaan saanut, joten kontrasti näihin ei ole käytettävissä, kuten vakiolajitelma pianonpäällysesineistä tulisi olla.

Ilahdutin kuitenkin seurakunnan  keittiöhenkilökuntaa ja itseäni suotuisan tuloksen kertoessani, joka on Päivän Hyvä Työ.

  

1 kommentti:

  1. kavi

    huvittaa höperyytesi - siirry hanskalokeropankkikorttiin jota voit samalla pitää jääraappana.

    Ennustus kävi melkein toteen, niin kuin meidän juopolle mökinmiehelle, jolta kysyttiin missä siun avain/lompakko on:
    "Siellä se on pianon päällä ylioppilashatun alla."

    Lienenkin kertonut tästä kunniatohtoristamme joskus aiemmin, anteeksi.

    VastaaPoista