25.9.2012

Siltasotia 2

Sillat ovat otollisia sotimispaikkoja. Aikaisemminkin olen niistä kirjoittanut, ja tässä vielä kuva ajankohtaisesta Stamfordin sillan taistelusta 25. syyskuuta 1066. Englannin kuningas Harald Godwininpoika ja Norjan kuningas Harald Ankara siinä ottivat yhteen. Peter Arbon maalauksessa Norjan Harald on saanut kuolettavan nuolen kurkkuunsa, ja tappion seurauksena katsottiin viikinkiajan päättyneen. Englanninkin Harald sai sitten takkiinsa Hastingsissa, jonne piti kiiruhtaa vastustamaan Vilhelm Valloittajaa.

Muutama vuosi sitten, kun olin Essenissä syömässä - saksalaisen kulinarismin nimikkokaupunki - pöytäseuruessa oli henkilöitä myös Hastingsista. Varovainen kysymys Hastingsin taistelusta johtii laajaan ja perusteelliseen esitelmään. Erityisen ylpeä kertoja oli, siitä, että Vilhelmin valloituksen jälkeen ei Englannin maaperällä ole taisteltu saaren ulkopuolelta tulevia hyökkääjiä vastaan. Paikallisia sotia ja ilmapommituksia ei lasketa.

Suomesta ei tule mieleen syömistä tarkoittavia kaupungin nimiä. Rikollisuutta sen sijaan edustaa ainakin tuo eteläinen naapurikunta, jonka joidenkin asukkaiden kotipaikka  ja ammattiala on mahdollisesti voitu todeta samaksi.

Vastaus edellisen jutun kysymykseen: Tuhannes.

3 kommenttia:

  1. kavi
    maalitaulu!

    Jokerit - HIFK

    VastaaPoista
  2. Sikälis on tosiaan britit helpommalla kansainvälisestä vihanpidosta selvinneet kuin mannereurooppalaiset. Mantereella on normaalien vastapuolen sotilaiden elintoimintojen lakkauttamisen ohella hävitetty, ryöstetty ja raiskattu ihan viime aikoihin saakka, vieläkin taitavat Haagissa puida Balkanin alueen kahinoiden jälkipyykkejä.

    Vaikka mitään syömisaiheista kaupunkia en muista minäkään, niin joitain hassuja kylien nimiä kylläkin. Pölläkkä, Kehvo, Räimä, Elinmylly, Hassis, Kylähiisi, Palikkaviita, Raamattu, Lihasula, Siitama, Suomasema... ja lukemattomia muita.

    VastaaPoista
  3. Anonyymi11.43

    essen (verbi)= syödä
    das Essen(verbistä"essen" johdettu substantiivi) = syöminen; gutes Essen = hyvää ruokaa
    die Esse (substantiivi),die Essen (monikko) = ahjo, paja, (tehtaan) savupiippu
    Essen on metalliteollisuuskaupunki.

    VastaaPoista