Tulipas pitkä väli kirjoittelemiseen. Syynsä sillä lienee. Kuitenkin nyt Elvis A. Presleyn syntymäpäivän kunniaksi kirjoitan musiikista.
Eilen 7. tammikuuta, jolloin ovat syntyneet mm. Kai Hyttinen ja Elena Ceausescu, olin kaverien kanssa soittamassa tanssimusiikkia. Meitä oli yhteensä neljätoista ja vieraileva solisti. Rumpali lasketaan myös soittajiin. Tilaisuus kesti n. kolme tuntia, ja soitimme yhteensä 39 kappaletta, joista solisti lauloi 7.
Soittokunta on yli 130 vuotta vanha, yhtä soittajaa epäillään perustajajäseneksi, solisti täytti viime vuonna 70 vuotta, mutta siitä huolimatta kertoi kyseessä olevan ensimmäisen tanssikeikan. Muissa yhteyksissä yhteisiä esiintymisiä on kyllä ollut useita.
Tanssien perimmäisenä tarkoituksena oli kerätä rahaa vuotavan kylätalon katon korjauskustannuksiin. Tilaisuus alkoi hiukan tarkoitushakuisesti muunnetuilla sanoilla esitetyllä laululla "Rikas mies jos oisin".
Mukavaa oli, musiikin lisäksi tarjolle pantiin kahvia, pullaa ja karjalanpiirakoita.
Kerrankin tanssimusiikkisolisti, jolla fraseeraus ja ääntämyskin pelaavat :)
VastaaPoistaJa ryhtikin hyvä:)
VastaaPoista