13.1.2012

Nuuttipukit

Päivän taidekuvassa tapetaan Tanskan suojeluspyhimys Knut Pyhä kirkon alttarille. Historiallisesti tämä tapahtui vuonna 1086, maalaus on Christian Albrecht von Benzonin 1800-luvulta.

Knut oli päättänyt lähteä Englantiin kukistamaan Vilhelm Valloittajaa, mutta talonpoikaisjoukko ahdisti hänet kirkkoon.

Katolinen kirkko kunioittaa Knutia 19.1., meillä nuutinpäivä lopettaa jouluajan 13. tammikuuta, ja nyt sopivasti perjantaina. Tänä karkausvuonna saamme nauttia perjantaista 13:na päivänä peräti kolme kertaa. Todellinen epäonnen päivä se oli aikoinaan Temppeliherroille.

Muistan nähneeni nuuttipukkeja viimeksi 1950-luvulla, jolloin sukulaistaloon Länsi-Uudellamaalla niitä ilmestyi. Olivat aika rauahallisia kuitenkin.

Aika rauhallisia olivat myös eiliset nuuttipukit ja -kutut televisioohjelmassa Järvenpään koululla. Lutheruksen kirkkoon noista kuului kolme, yksi edusti paavia, yksi muuta suuntaa ja loput eivät kuuluneet mihinkään - näin ihan uskonnollisena huomiona, kun tämä nuutinpäiväkin nyt jotenkin uskonnonhistoriaan liittyy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti