14.4.2011

Jäsenkirja

Tavaroita penkoessani löysin puolueen jäsenkirjan. Yllä oleva kuva oli liitetty siihen. Jätin päästä yläosan pois esteettisistä syistä, koska naamaan oli lisätty kuivamustekynällä aurinkolasit. Syynä siihen ehkä oli se, että henkilötiedoissa tukan värin ja pituuden (vartalon) lisäksi oli maininta "muuta", jossa luki silmälasit. Lasit olin saanut vasta tuon kuvan ottamisen jälkeen. Voi olla, että nykyisten puolueiden jäsenkortteihin tulevassa kuvassa ei hyväksytä autoa; ehkä joku puolue sentään kuvassa näkyvän merkin laskee eduksi.

Jäsenkortti kertoo, että sen haltija kuuluu SIEP-puolueeseen. Lyhenne on sanoista Suomen Ideologinen Edistyspuolue. Jäsenkirjan viimeisellä lehdellä on lueteltu puolueen etujärjestöt. Ne ovat SaPo, eli SIEPin akateemisten Poliitikkojen liitto ja ProTo, eli Propagandatoimisto.

Jäsenkortin välissä on puolueen koko jäsenkortisto. Neljä jäsentä, joista yksi on puheenjohtaja ja Proton puheenjohtaja, toinen puoluesihteeri ja SaPon puheenjohtaja, kolmas rahastonhoitaja ja neljäs - ainoa naispuolinen - vain rivijäsen. Akateemisuuteen oli vielä matkaa vuonna 1964, jolloin kortti on annettu. Keskikouluaikaisia yhteiskunnallisia ajatuksia siinä kanavoitiin.

Vajaa kymmenen vuotta myöhemmin kuuluin toiseen, vaikkakin jäsenkirjattomaan puolueeseen, ENP:een, eli Elastiseen Nihilistipuolueeseen, mutta siitä ehkä jotain joskus myöhemmin.

Nykyään ainoa jäsenkirjani on Euroopan Unionin passi.

2 kommenttia:

  1. Minulta on valitettavasti hukkunut 60-lukulainen BATMAN-PASSI. Liitin siihen passikuvan ja leimasin sen työpaikkani komeimmalla leimalla, Taideteollisen rehtorin leimalla. Passissa luki mm. "Tämän passin haltijalla on oikeus ja velvollisuus taistella Batmanin ja Robinin rinnalla oikeuden puolesta vääryyttä vastaan". Ja alla olivat käsialalla heidän nimensä "Batman ja Robin". Nostin sillä kerran rahaa postista...

    Puoluekannakseni olen Facebookissa ilmoittanut "Kuninkaallis-katolinen kommunistipuolue KKKP". Tosin puolueen perustaja ja ainoa jäsen oli kuollut paljon aikaisemmin ennenkuin minä siihen liityin. Puoluekanta selitetään näin: Kuninkaallinen merkitsee aatelisarvoja, katolinen komeampia menoja, ja kommunisti on vain pikantti mauste jonka kaksi edellistä kumoavat.

    VastaaPoista
  2. Elastinen nihilistipuolue perustui kaikki arvot (myös Aallon) kieltävään nihilismiin, jota voidaan tulkita tarvittaessa joustavan elastisesti.

    VastaaPoista