Päivän toisena taidekuvana japanilainen samuraita esittävä maalaus. Värikäs ratsastusviimassa pullistuva silkkikangas, horo, selkäpuolella oli suoja nuolia vastaan. Kärki lävisti kankaan, mutta nuoli ei päässyt pitemmälle, kun silkki kietoutui varren ympärille. Näin meitä demonstroitiin kulttuurikanava Jimin toimesta jokunen päivä sitten.
Silkki ei valitettavasti ole suoja ydinsäteilyä vastaan. Ei edes Suomen Puolustusvoimien vielä ainakin 1960-luvulla käyttämä sadeviitta, joka suojasi sateelta imemällä ilmasta kaiken kosteuden itseensä, varsinkin polkupyörällä ratsastettaessa.
Seuraava intin ohje on totisinta totta ja vakavalla naamalla ja mielellä harjoiteltua. Älköön tätä pidettäkö Japanin järkyttävän katastrofin pilkkana tai vähättelynä:
Kun välähtää (atomipommin räjähdys), pitää laittaa kaasunaamari päähän ja mennä ojaan pitkälleen sekä verhoutua sadeviittaan. Kun tilanne rauhoittuu, otetaan läheisestä kuusesta havunoksia, joilla ripsutaan enimmät atomit viitasta pois.
Jostakin syystä säteily ei tartu kuusen oksiin?
kav
VastaaPoistaai se on silkkikangas tuo HORO!
(meijjän kylillä muutamia naisia kututaan noin rumalla nimellä)
Luulin että se on tanssi, kun sitä piti tanssia tuolla: http://hikkaj.blogit.kauppalehti.fi/blog/7901/tulisilla-hiililla
Wiisas Wikipeedia tietää, että jotta:
VastaaPoistaHoro, kyläalue ja sen keskuskylä Suntaarin uluuhassa
Horo, kyläalue ja sen keskuskylä Üöhee Bülüün uluuhassa
Horo, kylä Teuvalla
horo, bulgarialainen nimitys Hora-kansantanssille
Horo, prostituoidun puhekielinen nimitys.
"Kertokaa minulle, mistä hänet löytää, jotta minäkin voin käydä häntä kumartamassa." (Herodes)
Üöhee Bülüün uluuhassa voisi hiilitanssi olla paikallaan.
Selityksesi alakaa kuulostaa jo kuin pyöräretkemme kohdetta Eestimaas pari kesäist taapäikse:
VastaaPoistaPermisküla Ölletupa!