23.3.2011

1950-luku 3.

Vuoden 1957 Mitä Missä Milloin-kirja kertoo musiikkiosastollaan, mitä levyjä Suomen kansa kuunteli vuosina 1955-1956. Nythän puhutaan tietysti iskelmämusiikista. Alla ensiksi kolmen kärki sillä poikkeuksella, että kahdesta pennistä tässä laulaa Olavi Virta, vaikka toiseksi myydyimmän kipaleen (nyk. biisi) esitti myös Annikki Tähti. Kolmannelle sijalle ylsivät tasoihin Suklaasydän ja Puukko-Mackie; olivatkohan samalla levyllä?

Juha Eirto ja Tiikerihai olivat sitten seuraavalla sijalla.







Ulkomaisista kärjessä oli Louis Armstrong samalla laululla kuin Brita suomalaisista:



Rosemary Clooney oli kakkosena. Tätä laulettiin ennen vuoden 1956 vaaleja sanoilla: "Hei mamboo, tehdäänkös Kekkosesta luurankoo". Virran Olan versiona tämä oli kotimaisten levyjen listalla kahdeksantena.



Kolmannella tilalla oli Oh, el baion Maria Zamoran esittämänä. Tässä kuitenkin sen tulkitsee Silvana Mangano ja Salsa Octavio.



Ja tulihan se itse hirvityskin sieltä:



Mielenkiintoinen kokoonpano; haitari, läskibasso, havaijinkitara, kitara, tenorifoni ja rummut. Suoraan kuin Metallicasta. Isot sedät tanssittavat pikkutyttöjä.

5 kommenttia:

  1. 80-luvulla vähän laajensin muinaisen mieskuoroni ohjelmistoa sellaisilla kappaleilla kuin Istanbul, Tiikerihai, M.A.Nummisen versio Kevätlaulusta(?) - ja Rock aroud the clock (oikein englanniksi). Oli nautinto katsoa miten raavaat hämäläiset jässikät hytkyivät protorokkia, naama kirveellä veistetysti peruslukemilla. Sääli ettei esityksiä koskaan äänitetty tai videoitu, mutta yleisö pyrskähteli ja hohotti ääneen. Suosio oli suorastaan pyramidaalinen... :D

    VastaaPoista
  2. M.A.:n laulu oli alunperin amerikkalainen marssi "American patrol" (Meacham). Myös Glenn Millerin ohjelmistoa, ja suomeksi sen lauloi Olavi Virta ja sittemmin Numminen nimellä "Kotiharjun päällä": "...puut jo lehtii trip trap trul..."

    VastaaPoista
  3. Hienoja kappaleita, joita on aina vaan ilo kuunnella.
    Jos tuo Karin mieskuoron esitys olisi tullut nauhoitetuksi ja päätynyt nettiin, olisi kyseessä taatusti youtube-hitti.

    VastaaPoista
  4. Nämä ovat niitä mukavia nostalgisia muistoja.

    VastaaPoista
  5. suloensio,

    Tiikerihai on varmaan ensimmäinen lapsuudesta mieleen tuleva iskelmä.

    Kotikylän seurantalolla käytiin elokuvissa, ja alkumusiikkina soi Tiikerihai, Kunigaskobra, Taikarenkaat ja Ruhtinaan viulu - ainakin.

    VastaaPoista