Päivän taidekuvana 8. helmikuuta 1880 syntyneen Franz Marcin "Keltainen lehmä". Marc oli saksalaisen Der Blaue Reiter-ryhmän perustajia ja maalasi alkutuotantonsa aikana paljon eläinaiheita, varsinkin hevosistaan hänet tunnetaan.
Keltainen väri kuvasi hänen mielestään naisellisuutta, onnellisen naisellisen näköisenä etualan lehmä ilmaan potkaiseekin.
Kuvan teoksen alkuperäiskappale on New Yorkin Guggenheim-museossa.
Yksi kansakuntaamme syvästi raastava keskustelunaihe on Helsinkiin kaavailtu Guggenheim. Semmoinen on jo ainakin Bilbaossa, josta museo on tehnyt kansainvälisen kaupungin ja houkutellut sinne 900000 kävijää.
Syksyllä Dortmundissa käydessäni tutustuin sikäläiseen monitoimitaidelaitokseen. Se on rakennettu olutpanimon tontille firman sponsoroimana. Helsingissä on Sinebrychoffin taidemuseo. Guggenheimia voisivat sponsoroida suomalaiset firmat, joista nyt tulee ensimmäisenä mieleen Olvi ja Laitilan Virvoitusjuomatehdas. Jos näille sponsorointilinjoille lähdettäisiin, museon paikka olisi siis joko Laitilassa tai Iisalmessa.
En ole koskaan muistaakseni käynyt Laitilassa, mutta jos sinne tulisi Guggenheim-museo, voisin piipahtaakin. Laitilakin vetäisi 900000 turistia vuodessa, ei paha. Tietysti voitaisiin rakentaa kaksikin museota, toinen Varsinais-Suomeen ja toinen Ylä-Savoon. Iisalmelaiset ja laitilalaiset sitten tekisivät vierailuja toistensa laitoksiin ja yrittäisivät saada murteesta selvää.
Jos hylätään tuo olutsponsorointi ja mietitään vielä hyvä paikka, se olisi eittämättä Tuurin kyläkauppa. Sielläkään en ole koskaan käynyt, hyvä kauppa se varmaan on - tyttäreni toi sieltä vuosia sitten tuliaiseksi 1950-lukumallisen muovisen päänpesuharjan, tiedättehän semmoisen pyöreän, jossa on yläpuolella tappi tai rengas.
Tuurin Guggenheimia tultaisiin katsomaan Afrikasta ja Etelä-Amerikasta asti.
kav
VastaaPoista'Tuurin Guggenheimia tultaisiin katsomaan Afrikasta ja Etelä-Amerikasta asti.'
ja varsinkin jos museon johtajaksi palkattaisiin Ghanan kunniakonsuli Carl J. Danhammer (o.s. Jouko Juvonen), valetohtor Kuarlo Öhmannikin vois olla aikamoinen vetonaula.
Kyllä nuo Kallet yhdessä yhden museon käynnissä pitäisivät. Juvonen on muistaakseni Pieksämäen miehiä - sinnehän nyt suureksi pettymykseksi ei tainnut tullakaan Sukarin ihmemaata - Pieksämäelle pitäisi pystyttää sitten myös Guggenheim.
VastaaPoista