3.9.2010

Havaintoja Kekkosesta

Urho Kekkonen syntyi 110 vuotta sitten. Wikipedian kuvassa hän kävelee kesäisessä säässä Helsingin kadulla 1930-luvulla.

Muistan nähneeni Kekkosen ainakin viisi kertaa. Kahdesta tapahtumasta on meillä 8 mm:n kaitafilmiltä videolle siirrettyä elokuvaa. Toinen on eduskuntatalon rappusilta juuri paljastettua Mannerheimin patsasta kohti kuvattu. Presidentti siinä tosin istuu liikkuvan mustan Cadillacin takatuhdolla, eikä näy sen paremmin. Toinen filminpätkä on keskisuomalaisesta ulkoilmakesäjuhlasta, jonne UKK saapuu Chryslerillä.

Osallistuessani 1970-luvulla jyväskyläläisen puhallinorkesterin toimintaan olin kolme kertaa soittamassa Porilaisten marssia. Kekkonen oli siitä mukava presidentti, että käveli ripeästi paikalleen, eikä marssissa koskaan tarvinnut soittaa hankalaa tilutuskohtaa, jollaisen sovittaja oli huilistien ja klarinetistien kiusaksi siihen väsännyt. Koivistokin, jota tuli kerran marssitettua, selvisi verkkaisuudestaan huolimatta paikalleen kohtuullisen nopeasti. Näistä kahdesta viimeisestä ei ole kokemusta, mutta tuntuu, että ainakin Kekkoselle häviäisivät.

Yksi soittokerroista oli Jyväskylän yliopiston juhlasalissa, ja sen käytävähän ei ole järin pitkä, kuten tiedämme. Muut kaksi kertaa Kekkoselle olivat Laukaassa kuntoutuslaitoksen peruskiven muurajaisissa ja harjannostajaisissa.

Jommalla kummalla kerralla presidentin auto juuttui pehmeään hiekkaan ja soittokunta yritti mennä työntämään sitä irti. Adjutantit tai turvamiehet estivät kuitenkin aikeet ja työnsivät sen itse. Olisikohan siihen jäänyt liikaa sormenjälkiä?

Mitä taas tulee harjannostajaisiin yleensä, kauhistelen, kun niitä tarkoitettaessa puhutaan harjakaisista. Median edustajat: Harjakaiset on kaupan- tai muun sopimuksen vahvistustilaisuus. Topias Nummisuutarikin kallisteli harjakannuja Karrin isännän kanssa sopiessaan Eskon ja Kreetan kihlauksesta.

3 kommenttia:

  1. Ei uskoisi, mutta luettavia ovat nuo henkilökohtaiset muistot julkisten henkilöiden kohtaamisesta. Joten anna tulla lisää pienemmistäkin poppareista.

    Arvaas mitä: meijjän lautasilta on Kekkonen syönyt! Ne nimittäin lainattiin naapuriin, jossa Kekkonen pääministerinä ollessaan vieraili.

    VastaaPoista
  2. Juha21.56

    Voe mahoton. Meikäläinen on UKK:n kerran nähnyt ihan pikkuskidinä. Sen jälkeen en ole pressaa varsinaisesti mennyt katsomaan, joten Manu jäi väliin. Nämä myöhemmät olen nähnyt ihan sattumalta, Maran kahdesti.

    VastaaPoista
  3. Kotiseutupäivillä Rauman torilla oli tämä toiseksi viimeinen, ja hänetpä laittoi kuopiolainen tanssiteatteri ottamaan kuvan esityksestään, kuten muistanet.

    Näistä viimeisen olen nähnyt Finlandia-talolla Hynnisen Jorman juhlakonsertissa jokunen vuosi sitten.

    VastaaPoista