Wolfgang Amadeus ja Jean-Pierre

Mozartin syntymäpäivän kunniaksi kuunnellaan, kun Jean-Pierre Rampal soittaa. Kappale on huilukonsertto II D, osa I KV 314. Se on alunperin sävelletty oboelle C-duurissa, mutta säveltäjä muokkasi sen tähän muotoon erään huilumusiikkitilauksen osaksi.

Mozart ei rakastanut huilua mitenkään mahdottomasti. Soitin oli hänen mielestään epäpuhdas, jota se varmaan senaikaisena versiona olikin.

Huomatkaapa muuten, että solistilla on nuotit edessään. Puhaltajilla tämä oli aikoinaan käytäntönä - kurssitutkinnoissakin sai osan soittaa nuoteista, kun pianisti- ja viulistiparat joutuivat opettelemaan kaikki ulkoa. Kokemuksesta tiedän, että vaikka nuotteihin ei tarvitsisi vilkaistakaan, soitto katkeaa heti, kun ne viedään pois edestä. Vaikutus on täysin päinvastainen kuin hevikitaristilla, jolla soitto katkeaa, kun nuotit pannaan eteen.

Lisää Rampalia täällä.

- Mikä soi paremmin yhteen kuin kaksi huilua?
- Yksi huilu.

- Mikä on sointu?
- Kolme huilistia soittaa unisono.