Amerikkalaisten lasten ensyklopedian 19. osa tarjoilee uulla ja veellä alkavaa tietämystä. Alussa on artikkeli Uffizi-galleriasta, italialaisesta taidemuseosta Firenzessä. Kirjan mukaan se on vanhimpia taidemuseoita Euroopassa. Enpä luule, että Amerikassa ja Australiassakaan juuri vanhempia löytyy. Alunperin rakennus on suunniteltu 1500-luvulla Medicien suvun toimistotiloiksi - ufficio, it = toimisto. Talon kolmanteen kerrokseen kuitenkin kerättiin taidetta, ja vuonna 1737 rakennus luovutettiin Firenzen kaupungille, ja siitä tuli maailman ensimmäisiä julkisia museoita.
Kokoelmassa on hyvin edustettuna italialainen renessanssi, taiteen lisäksi talossa on Toscanan valtionarkisto.
V-osuudessa puhutaan aluksi lomasta ja matkailusta - vacations and travel. Artikkelin on kirjoittanut Seena Hamilton, joka on johtaja Gulliver's Trails, a Travel-Tours-for-Children Service-nimisessä firmassa.
Jutussa esitellään lapsille ja nuorille mahdollisuuksia viettää lomaa järkevillä tavoilla.
A Stay-at-Home-Vacation-mallissa kehotetaan tutustumaan oman paikkakunnan vapaa-ajan mahdollisuuksiin, museoihin, kirjastoihin, uimarantoihin. Perheet voivat myös lyöttäytyä yhteen ja tehdä riemukkaita retkiä biitseille ja campingalueille. Vanhempien johdolla voidaan myös suunnitella tutustumiskäyntejä karjatiloille, televisioasemille, sanomalehden toimitukseen, leipomoon tai muuhun teolliseen kohteeseen. Paikallinen kauppakamari voi järjestää muutamia tällaisia retkiä.
Monen ikäisille on tarjolla leirejä. Monet päiväleirit tarjoavat ohjelman lisäksi myös kuljetuksen leirille ja kotiin. On ratsastusta, partiota, palokuntaa ja monta muuta lajia, joista julkaistaan esitteitä.
Matkailu tarjoaa monia mahdollisuuksia. Osiossa kerrotaan matkatoimistoista, matkashekeistä, matkalle valmistautumisesta ja pakkaamisesta, josta sanotaan, että ei tarvitse ottaa liikaa vaatteita mukaan, koska nykyiset materiaalit ovat nopeasti kuivuvia. Lämmin takki tai pusero, sadetakki, hattu ja kumit (rubbers) on syytä olla matkalla mukana. Nuorison kirjasta kun on kyse, kumit tarkoittavat kumisaappaita tai kalosseja - ainakin vielä 1970-luvun Amerikassa. "Ne voivat olla tarpeellisia, menitpä sitten minne hyvänsä", niistä sanotaan.
Teini-ikäisille tarjoaa American Youth Hostels edullisia matkoja USA:ssa, Kanadassa ja Euroopassa.
Lopuksi kerrotaan vielä ulkomaanmatkoilla tarvittavista asiapapereista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti