29.1.2009

Kevättä kohti

Kaamos alkaa hellittää. Sen huomaa siitä, että rapunkaiteeseen kiedotun valoköyden ajastusta pitää siirtää aamulle aikaisemmaksi ja illalle myöhäisemmäksi. Ulkopistokkeessa on mekaaninen laite, jonka toimintaa voi säädellä viidentoista minuutin välein.

Päivän taidekuva uskoo jo tulevaan kevääseen ja kesään. Siinä Nikita H. ja Fidel C. ihastelevat alkukesän koivikon lumoa. Luulisin, että kuva ei ole Kuubasta. Siellähän sokeriliemi tuotetaan ruo'osta eikä koivun mahlasta. Fidel on kuitenkin niin hurmioituneen oloinen, että tiedä vaikka suunnittelisi mahlakoivikon istutusta. Nythän siellä jää suurehko alue metsitettäväksi, kun Guantanamon asukkaita siirretään muualle.

Hyviä metsän istuttajia ja taimikon hoitajia voitaisiin ottaa meillekin Uniooniin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti