Ennenkin oli talvella lunta, mutta se suli jo aikanaan. Kesä alkoi toukokuun viimeisenä päivänä puolenpäivän maissa ja päättyi syyskuun ensimmäisen päivän aamuna. Talvisin oli pakkasta niin hirveästi, että posket piti voidella apteekista ostettavalla ruokaöljyllä. Kaupassa oli ainoastaan voita ja margariinia. Öljyä oli sardiinipurkissa, mutta se oli varmaankin erilaista kuin apteekissa. Kesäisin oli lämmintä ja aurinko paistoi joka päivä, paitsi jos tilapäisesti sattui satamaan, johon yleensä liittyi reipasta salamointia ja ukkosen jyrinää.
Tämän päivän trendi tuntuu olevan sukututkimus. Olen harrastanut sitä jo vuosia omaksi ilokseni, surua se ei suuremmalti ole tuottanut, en sure niitä muutamia kymppejä, joita siihen olen uhrannut. Isäni puoleinen suku on aika hyvin hallussa, isän isiä samalla sukunimellä 1500-luvun alkuun saakka, samoin isän äidin puolelta vuoroin esi-isien ja -äitien matkassa aina Harald Kaunotukkaan ja Sven Kaksipartaan.
Vasemmalla olevassa kuvassa on isoisäni Николай Б., joka seurusteli haminalaisen leskirouvan kanssa Suomen ollessa vielä autonominen osa Venäjää. Suhteen seurauksena syntyi äitini - samana yönä kun kaupungissa teloitettiin punaisia; kertomusten mukaan tulevan presidenttimme ollessa mukana.
Kuvan "Koljaa" ei ammuttu ainakaan tuona yönä, varuskunta on saattanut muuttaa pois jo hyvissä ajoin. Hänen vaiheensa kiinnostavat, ja etniset piirteeni tutkitussa DNA:ssani viittaavat Keski-Aasiaan ja Baltiaan, suurin osa tietenkin on Suomea.
Jos kuvassa on tutun näköinen mies, ehkä sukulaisianne, ilmoitelkaa ihmeessä😊.
Hyvä kariav
VastaaPoistaOnkos se tuo Nikolai nuita Braunschweigejä vaiko Armassaloja ?
Jotennii tipahin kärriltä ...
Saattaapi olla Inkerin Putinoisia.
VastaaPoistaKiva postaus ja todella kauniit kuvat! :)
VastaaPoista