31.7.2017
Oopperastakin
Huomasin, että hikkaj oli saanut sangen tarkan tiedotteen naapurimaan Volodja-sedän vierailusta Punkaharjulla männäviikolla. Meilläkin kävi vieraita, jotka olivat olleet seuraavana päivänä samaa oopperaa katsomassa. Volodja-sedän poissaolosta huolimatta homma oli onnistunut hyvin, Jolanta oli saanut näkönsä epäilemättä takaisin. Olen jostakin antanut itseni lukea, että takavuosien kuuluisa musiikkimanageri oli markkinoinut laulaja Ray Charlesia Suomen-kiertueella iskulauseella "Taatusti sokea, jos näkee, rahat takaisin!"
Oopperan silmäpelissä olisi kansa voinut vaatia rahojaan takaisin, jos näkö ei olisi palautunut.
Ylempi kuva esittää tuliaisia, joita vieraamme olivat oopperakaupungista tuoneet. Jokaisen pullon kyljessä on jännittävä tai liikuttava tarina Olavinlinnan vaiheista. Pässi oli tulipalon ja ukkosmyrskyn riehuessa tanssinut muurilla pelottaen paholaismaisella ulkomuodollaan viholliset pakoon. Neito oli ruvennut seukkaamaan vihollissotilaan kanssa, joka sitten oli päästänyt vihulaiset linnaan. Annikki Tähti-vainaa kertoo levyllään asiasta tarkemmin. Ooppera on oopperaa ja Mitzlaff oli saksalainen sotilas, joka pakeni pellavakangasköyden avulla vankityrmästä. Olisiko laskeutunut kivihuussin reiästä?
Alempi kuva ei liity oopperaan, vaan siihen, että kaikissa heinäkuisissa artikkeleissani taitaa olla orava mukana muodossa tai toisessa. Tämä elukka on tosi erikoinen, En ole eläissäni nähnyt tämmöistä ketunhäntäoravaa, oottakos työ? Hännän pää onlumivalkoinen, kuten sen mahakin, Mitään talvikarvan jätettä se ei ole.
- Sottoo se tietää, sano Sorsakosken mummo.
kavi
VastaaPoistaKivihuussi se on kautta aikojen kiinnostanut minua eniten koko pytingissä.
Muuten: Olavinlinnasta on se miun sotakirjeenvaihtaja kirjoitellut tämmösenkin kirjan: http://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/saha3%253Au0fbd37d4-e9cb-4678-95f9-a50206c8ad55#.WX9WM8sUm00