1.6.2017

Kirves kävi

Kesäkuun hellepäiviä odotellessa piti eilen pilkkoa lämmityspuita. Ajattelin, että olisikohan pitänyt laittaa hanskat käteen, jos vaikka sattuisi lipsahtamaan. Sattuihan se. Fiskarsin terä laskeutui hallitsemattomasti puupalikkaa pitelevän vasemman käden kämmensyrjälle lähelle etusormen niveltä. Terävä rauta teki haavan, josta verta tuli melkein kymenään. Paikkakunnan terveysaseman päivystys oli vielä auki. Lääkäri siellä kummasteli, miksi kaikki kyläläiset tulevat ensiapuun klo 17:n jälkeen.

No, haava putsattiin, liimattiin, teipattiin perhosteipeillä ja peitettiin harsopalalla ja liimattavalla muovikelmulla.

Jäykkäkouristusrokotus oli vanhentunut. Muistini mukaan sain sen edellisen kerran vuonna 1968 osallistuessani maanpuolustukselliseen toimintaan. Piikki pistettiin, ja seuraavan kerran kuulemma kun olen täyttänyt 79 v,

Lääkäri oli sama, joka viime kesänä lähetti minut eturauhasoperaatioihin, ja kerroin hänelle nykytilanteen.

Koska tiesin hänen nimensä, ei tarvinnut kysyä, onko hän A. Kuutti vai Aku Utti, kuten ovenpielessä seisoi.

1 kommentti:

  1. Hyvä kirvesmies-kariav

    Sitä se teettää, kun Trumppi irtautui Pariisin sopimuksesta.
    Ei ois muuten tarvinnut kesäkuussa lämmityspuita pilkkoa ...

    VastaaPoista