18.8.2016
Puikkoja kekkaa
Elokuisena torstakipäivänä pukkasi keikkaa ihan kaksin kappalein.
Eteläisen Savon sotilaallinen aluetoimisto, savoksi Mikkelin kittoojien piirkonttor, pisti syksyn kutsunnat pyörimään Savon Parriisissa eli Joroisissa. Pohjoisemmasta muakunnasta oli perinteen mukaisesti pestattu soittokunta juhlistamaan tilaisuutta Lippulaulun ja Koljonvirran marssin keinoin. Paikalle oli kutsuttu kaikki yläkoulun oppilaat, joista jotkut saivat kunnian vetää salkoon sotalip... siis kielekkeisen valtiolipun, ja muutkin kylän kynnelle kykenevät. Ylemmässä kuvassa everstiluutnantti puhuu ja alokkaiksi pyrkivät kuuntelevat.
Kunta tarjosi soittajillekin kahvia, sämpylöitä monin täyttein ja keksiä.
Sittenpä siirryttiin suoraan seuraavalle soitolle.
Leppävirran Areenalla oli Kuopion piirin Eläkkeensaajien (Sos Dem) kesäpäivä, jossa soitettiin kolme kappaletta. Kuvassa yleisö - juhlan esiintyjiä eturivissä - kuuntelee juhlapuhetta. Puhuja antoi niukan kiitoksen hallitukselle, joka on luvannut tarkistaa eläkeläisten verotusta. Moitetta annettiin mm. aikomuksesta kallistaa muiden diabeteslääkkeiden paitsi insuliinin omaosuutta.
Eläkkeensaajat tarjosivat soittajille kahvia, karjalanpiirakan voideltuna ja pienen pyöreän munkin.
Hallituksen arvostelusta tulee mieleen pakinoitsija Ollin juttu siitä, kuinka henkilö kertoi toiselle, kuinka eilen ei hallituksen hommissa ollut järjen häivää, ja tänään ei parempaa enää voisi kuvitella. Toinen hämmästelemään, onko hallitus vaihtunut, johon ensimmäinen sanoo vaihtaneensa puoluetta.
kavi
VastaaPoistaoot irrottanu rakuunapyykkipojan housunlahkeestasi arvokkammalle paikalle.
Arvokas se on tuossa tuulenpuuskia taltuttamassa. Parin vuoden takaiselta Saarenmaan-keikalta ostettiin niitä kaupluksesta kaksi muovikassillista. Silti joskus joltakin puuttuu. Saattaa olla, että kotipyykkärit pöllivät.
VastaaPoistaHyvä saarekesolueriteanalyytikko kariav
VastaaPoistaJoo, kyllä ois pitänyt myös insuliinin omaosuutta kallistaa !
Ollin pakinoista on jäänyt vuosikymmenten takaa mieleen pakina sitkeästä yleisönosastokirjoittajamiekkosesta. Tarjosi lehteen moniliuskaista juttua siitä, että maailmanmeno on ihan hillitöntä, ja vuokralaisen asema on surkea. Erityisesti vuokrat ovat aivan liian korkeat.
Juttu oli liian pitkä, ja toimitus vaati sitä lyhentämään.
Monen lyhennyskerran jälkeen sitkeä kirjoittaja tuli toimitukseen tekemään juttuunsa korjausta.
Jutusta piti poistaa kohta, jossa vuokria pidettiin liian korkeina.
Olihan kirjoittaja proseduurin aikana itse tullut asunnonomistajaksi ja vuokranantajaksi.
Seuraavan päivän lehdessä kirjoitus vihdoin julkaistiin:
" Vuokrat ovat aivan liian korkeita "
Liian vähäinen oli insuliinin omavastuun edellinen nousu. Viimevuotiseen verrattuna vain n. 50%.
Poista