3.8.2016

Elon kuvia


Lääkityksestäni olen kirjoittanut jo aikaisemmin. Nauttimiseen (outo ilmaisu tässä yhteydessä) liittyy riippuvuuksia, joista täällä tarkemmin. Kuvassa olevassa purkissa on kasapäin pieniä pillereitä, joiden joukossa on kuitenkin yksi huomattavasti suurempi. En ole vielä uskaltanut sitä nielaista, odottelen ainakin siihen asti kun pienemmät on syöty kaikki.

Äsken täytyi tarttua kameraan ja juosta ulos. Taivaalla oli, ja on edelleenkin pilvi.

3 kommenttia:

  1. Hyvä assosiaatio -kariav

    Lääkkeen ja pilven läheinen yhteys ehkäkin todentuu, jos seuraavaksi nielasetkin sen ison tabletin !

    Termit kuten ´olla pilvessä´, ´pilven veikko´, ´istua pilven reunalla´ ( merkitsee maallisen touhun tarkastelun näköalapaikkaa ) ovat semantiikan puolelta meille tuttuja.
    Mutta harvapa on omakohtaisesti kaikkia tai edes näitä kolmea testannut.

    Pilven veikkona voi mukapatsastella, jos on lentokoneessa matkustanut, mutta se tosipatsastelija, se Puu-tin, se on oikia pilven veikko.
    Kun sillä kurkiopastusriippuliitimellään lentelee.

    Ei muuten ollut Puu-tin mukana siinä törmäyksessä, jossa kaksi veikko-kollegaansa toisiinsa törmäsi taannoin. Ei ainaskaan ollut nimeä lehessä.

    Sevverran on lääkeoppia Vox saanut, jotta omakohtaisesti on toistaiseksi aina jättänyt sen suurimman tabletin "nauttimatta".
    Vaikka sitä Jagellonica-perinnehaarukalla kuinka sohisi, ei mahu kurkusta !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki on naapurimaamme aina ollut edistyksellinen ilma-alusliikenteessä monin tavoin. Aihetta olen käsitellyt aiemmin tässä ja saman kuvan kera, mutta eri näkökannalta tässä.

      Poista
  2. Hyvä pilviin kurkottava kariav

    Hyvä ja syvästi humaani tahto sekä aito rehellisyys sitä on aina ohjannut vanjalaisilmailijoita !
    Niin kurkiopasta kuin viitteen Viipurin -pommittajia !

    Kyllä nyt pitäs meijjän ilkeämielisten sukkelasti poistaa kaikki illegaalit pakotteet, jottei vanjain enää tarttis saippuata juustona syyvvä, vaan aidon Violan ääreen voisi onnellinen vanjalaisperhe ilolla kokoontua muistelemaan isänmaallisten sankarilentäjiensä töitä, ja rukoilemaan ikuista elämää tapettimiehelle !

    Ai niin ! Nehän onkin ne Viola-pakotteet sen Puu-tinin tekosia !

    Ei siinä sitte auta, vaikka kuinka tuon toteemin eessä nöyristelisimme.

    VastaaPoista