18.7.2016

Maantiedon kertausta 2

Ukrainasta lennähdämme taikamatolla Taigalle.

Turkismetsästys ja malminetsintä ovat työvihon mukaan tärkeitä asioita.

"Taiga on maailman suurin metsäalue. Se on miltei kokonaan koskematonta aarniometsää", seisoo vihossa. Kai se sitten niin on, kun opettaja sen on käskenyt kirjoittaa.

Kerrankin on saanut piirtää kouluvihkoon pyssyjä. Leveälierinen hattu, revolverikotelo lonkalla ja sivun alemman kuvan Willys Jeep tosin viittaavat toiseen kulttuuriin, mutta paljon yhteistähän niillä toki on.

Saattaa olla, että säteilymittarimiehellä on tehtävänä muutakin kuin malminetsintä. Suomenkin armeijassa vielä 1960-luvulla varauduttiin säteilylaskeuman puhdistamiseen sadeviitoista kuusenhavulla ripsumalla. Ehkä tässä on meneillään ydinkokeen jälkitarkastus, jolla todetaan, voidaanko havuja turvallisesti käyttää puhdistustarkoitukseen. Elokuvasta James Bond ja Tohtori No muistamme perin monimutkaisen pesemis- ja mittausprosessin saasteelle altistumisen jälkeen. Kuusenhavut eivät olleet siellä käytössä.

Alimmassa kuvassa nähdään asutuskeskittymä joen varrella. Toisin kuin ukrainalaisessa kylässä, tässä ei näy päiväkotia enempää kuin kunnantaloa tai navettaakaan. Pienet talot ovat metsureiden ja turkismetsästäjien asuntoja, joiden asukkaille satunnaiset valtion lähettämät malminetsintäpartiot tuovat kaivattuja uutisia ulkomaailmasta. Metsä- ja muihin ruumiillisiin töihin karaistumisen lisäksi on tärkeää, että asukkaat hahmottavat henkisen tilansa ja pystyvät muokkaamaan ajatusmaailmaansa niin, että yhteiseksi parhaaksi toimiva hallintokoneisto voi heihin luottaa.

Taustalla on metsää vielä hakkaamatta, kukkulalla olevat kannot kertovat uuraiden miesten ja koneiden taistelusta luontoa vastaan. Joen toisella rannalla näemme telaketjutraktorin jälkiä, Se on kuljettanut vastikään kaadetun puun uittotavaran pudotuspaikalle, josta valtavat tukkiniput lipuvat majesteettisesti kohti selluloosakombinaattia tai egyptinparrusahaa,

7 kommenttia:

  1. Vox Populi13.00

    Hyvä Solmu-Mäkelä-muistelija kariav

    Nuista taikajutuista muistuu meikäläisen mieleen

    1) Solmu Mäkelän rooli elokuvassa Kauas pilvet karkaavat, missä ratikkafirman pomona korttitempuin katsoi kilometritehtaalle pestattavat,

    2) Huuhaa Innasen korkeakulttuuriin eittämättä kuuluvan musikaalisen teoksen Urjalan taikayö !

    Nuo taikakuvasi selvästikin liittyvät enämpi Innaseen kuin Mäkelään. Eihän kuvissa oo ensmäistäkään streetcaria, vaan pelkkä maasturi.

    Mutta laulun sanat ne niin kuvaavat tuota iloluonteista elämää jumalan selän takana, ja hänen katseensa katveessa:

    Hei huu ja rati riti ralla
    nyt on riemut riihen orren alla
    Ensin kaikki puimaan, sitten kaikki uimaan,
    sitten kaikki joukolla kuivaamaan

    Tää on Urjalan taikayö !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Innanen Martti on kuulunut alati suosikkeihini estradi- ja kuvataiteen alalta. Kuinka ollakaan, eräässä aiemmassa kirjoituksessani - koskien niinikään SNTL:n ylivertaisia saavutuksia on kuvituksena käytetty hänen laajoja kansalaispiirejä ilmentävää työtään.

      Mitä taas Mäkelään, Solmu, tulee, hän esiintyy taikurina suomalaisessa epookkidraamassa, jonka nimeä ei nykyisen hyväksymiskäytännön takia olisi soveliasta ainakaan ääneen lausua

      Poista
    2. Vox Populi21.00

      Hyvä joukkokohtaus -kariav

      Siinä Innasen lanseeraamassa putniksi-joukkokohtauskuvassa on kariav helppo tunnistaa sieltä takarivistä. Kun on tuo Yön Susi-kuva tuossa oikeassa reunassa vertailuaineistona.
      Mutta yhtään neekeriä ei näy !
      Tämä vain todistaa, etteivät afro-afrikkalaiset uskoneet neukkujen propagandaan, vaan elelivät savimajoissaan vanhaan verkkaiseen tyyliin savu punoittavia ja vuotavia silmiä kirvellen.
      Eivätkä ois kovin kauas nähneetkään.

      Tästä tulikin mieleen tarina vanhanajan kunnon silmälääkäristä, jolle maalaisukko valitti huonoa näköään. Ei muka kauas näje !

      - No, näjetkös auringon ?
      - Kyllähän mie auringon ...
      - Ei sen kauemmas tarvitse nähdäkään !

      Fingerporin Heimo Vesa puolestaan joutui tiedeviikoilla opastamaan ja avustamaan itteänsä Stephen Hawkingia.
      Lykkäsi pyörätuolia, ja pilttiä syötti leukalapun suojatessa vääntyneitä rinnuksia.
      Illalla vei oikein Fingerporin tähtitorniin:

      -Nuo tuolla, nuo kirkkaat pisteet ! Ne ovat tähtiä !! Ovat hyyyvin kaukana ...

      Poista
    3. Myös korvalääkärit olivat ennen kunnollisia:
      Mummo: On männy kuulo niin huonoks ettei kuule ommoo pieruvaankaan.
      Lääkäri: Kirjoitanpa teille reseptin.
      Mummo: Mitä!?
      Lääkäri: (ääntään voimistaen) Tässä on teille lääkemääräys!!
      Mummo: Paranooko sillä kuulo?
      Lääkäri: Ei, vaan pierut kovenee!

      Poista
    4. Vox Populi20.25

      Hyvä idänmatkaajaväki

      Tuolla dopingpuolella hikkaj kummasteli meikä-Voxille, jotta miksihmeessä vanjoilla on reikiä dopingseinien lisäksi myös maanteillä.

      Asiantuntevasti ja hyyyvin hiitaaasti selostin nuita sivistyshaasteelliselle vaikeita kuolemanjälkeisiä asioita, joita Helvetin Esikartanossa on solkenaan.

      Sillä kuulovikaseks tekeytyneellä mummolla on toki myös hajuaistihaastetta, mutta myös hyvin innokas ja päästöenerginen kollega, tuo hikkajiillekin nyt tutumpi Persefone !

      Poista
  2. villit velloset

    ajattelin että mitä se Voksi sir hupsii Solmu Mäkelästä, sehän kirjoitti aikoinaan saksankielen oppikirjoja, joita kieli solmussa ulkoa opeteltiin. Mutta ei, menin solmuun ja sotkin ukot keskenään: Solmu Urban Nyström oli se joka oppikirjaili kaikkia poikia hirveästi kiinnostavia läksykirjoja vieraalla kielellä.

    On Sinussa taigaa ja ennustavaa eukkoa nokko.
    Eilisen mukaan jo nössipoikana osasit ennustaa aution kylän kautta Tsernospiiliauto-onnettomuuden ja tämänpäiväisessä kuvassa jo pienenä näyt puhuneen naapuritoverien väkisintunkeutumisesta vieraille maille, ei nyt vielä Tsekkeihin eikä Ukrainaan vaan: "Venäläiset tunkeutuvat Taigalle."

    Jokin valtio se on sekin ollut, koska isoisella Teellä aloitat. Minkähänmoinen lippu siellä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Diese Zigaretten kosten fünf Pfennig Stück." Tuopa se jäi mieleen Nyströmistä. Pitkää Saksaa luettiin, mutta lyhkäsempi Nysse oli käytössä, kannessa tirolihattuinen nahkahenkselipoika. Taisi jossain vaiheessa mustat viikset ilmaantua nenän alle ja kokardi hattuun.

      Poista