Maaliskuun taidetta

Kuvassa kevättunnelmia 60 vuotta sitten, jos kuva on piirretty ensimmäisen luokan kevätlukukaudella, kuten oletan. Muistikuvaa piirtämisestä ei ole, joten oletus voi olla virheellinenkin, Auringosta sojotti keltaisia keppejä 1950-luvulla kuten nykyäänkin. Modernissa käytännössä aurinko sijoitetaan tavallisimmin paperin vasempaan yläkulmaan niin, että näkyviin jää vain 90 asteinen sektori. Keltaista kuluu tuolloin vähemmän, ja piirtäjäkin pääsee vähemmällä.

Keltainen painoväri sanomalehdissä oli uusi juttu 1890-luvulla, jolloin sitä kokeiltiin sarjakuvahahmo The Yellow Kidin pitkään paitaan. Sarjakuvaa julkaisseet sensaatiohakuiset lehdet saivat sittemmin näistä vaiheista kutsumanimensä.

Nykyisistä alakoulun piirustuspapereista minulla ei ole käsitystä, omana kansakouluaikanani käytettiin paljon huokoisia ja himmeävärisiä. Niillä oli etuna valkoisen väriliidun käyttämismahdollisuus, jolla hanki ja jää piti hahmottaa. Valkoiselle paperille talvimaiseman teko veisi turhan vähän aikaa, ja oppilaiden levottomuuskerroin saattaisi nousta häiritsevälle tasolle.

Toimin useana vuonna erään pankin järjestämän kansainvälisen piirustuskilpailun tuomaristossa. Yhdestä koulusta tuli aina töitä - hyvin sijoittuneita, joissa koko paperi oli kauttaaltaan käsitelty liiduilla, kaikki pinnat värin peitossa, kun taas jostain muualta tulleissa maa ja taivas oli käsitelty viitteellisemmin, muutamalla sinisellä tai vihreällä kiemuralla. Taiteellinen vaikutelma, kuvaamataidon tärkeys paikallisessa opsissa, kuri ja järjestys - ja tietysti opettajan suuntautuminen - vaikuttavat tulokseen.

Omaa työtäni tuomaroidessani kiinnittäisin huomiota ensiksi ilman muuta väripintojen käsittelyyn. Taivas on jätetty pilvisen harmaaksi, aivan kuten se kevättalvella usein on, mutta tässä aurinko kuitenkin paistaa täydeltä terältään. Aurinkoa ei keväisestä kuvasta voi hevillä jättää pois, joten sininen mahdollisesti pilvien kirjavoittama taivas olisi parempi. Lumista maata on käsitelty suhteellisen tarmokkaasti, ja itse asiassa on hyvä, että se ei ole tasaisen valkoinen, Lumessa on aina luonnossakin varjoja antamassa elävyyttä. Lyijykynän jälki on melko maltillinen korostaen vain pintojen muotoja ja kevättä kuvaavassa yksityiskohdassa, tiheässä tipunnassa räystäältä.  Vesi tippuu koko katon leveydeltä, äkkiseltään luulisi, että seinä on pystylaudoitettu, mutta tipparivit on ilmeisesti piirretty vasemmalta oikealle, jolloin etenemissuunnassa on ajanpuutteen tai väsymisen johdosta kuvattavia pisaroita yksinkertaistettu. Auringolle piirretyt kasvot antavat miinusta. Väriliiduilla tehtynä olisi hyväksyttävämpi. Talon väritys ikkunanpuitteiden suhteen on kekseliäs ja raikas, vastaväri punaiselle katolle ja verhoille. Voi myös olla, että Porvoon vahaliiduista, Borgå vaxkritor, oli rasiassa jäljellä enää valkoinen, keltainen, punainen, ruskea ja vihreä. Tähän viittaa myös mainitsemani taivaan käsittelemättömyys.

Valitettavasti koko kouluaikanani ei käytettävissä ollut kunnollisia pastelliliituja, joita tuotemerkin mukaan kutsuttiin Sakuroiksi. Vahaliidut tekivät jälkeä vain kuvan mukaiselle himmeälle ja pehmeälle paperille. Vahaliiduista siirryttiin sotkemaan vesiväreillä. Laveerausta hokivat opettajat niin kansa- kuin oppikoulussakin. Vettä valuvalle paperille muodostui merenalaismaisemiin turvonneita kaloja, ja muutkin maisemat ja asetelmat näyttivät olevan sumun hämärtämiä, oikeasta akvarellitekniikasta ei ollut puhettakaan, vaikeaahan se on öljymaalaukseenkin verrattuna.

Paikallistasolla ekaluokkalaisten sarjassa saattaisi tippuvien räystäiden ansiosta tulla kunniamaininta, mutta ei jatkoon.