20.2.2016

Palindromiaapinen V

Sähkön siirtely ja varsinkin kyseisen toimenpiteen hinta on puhuttanut kansalaisia mediassa ja sen ulkopuolella.

- Sulla on varmaan joku hintakin näille mietittynä, kysäisee huutokauppakeisari. Karuna tosiasiana kerrottiin taannoin, että yhdeltä verkkoyhtiöltä ei tarvinnut kysyä, se ilmoitti ihan omasta aloitteestaan, mitä sähkön rahtaus piuhoja pitkin tulee maksamaan. Kovisteltuna arvovaltaisilta tahoilta hinta kuitenkin putosi.

Sähköstä tiedän, että sitä on kahta sorttia, tasa- ja vaihtovirtaa. Aikanaan Amerikassa Edison kannatti tasavirtaa turvallisempana, kun taas Westinghouse ja Tesla olivat vaihtovirtamiehiä. Edison kuitenkin vähän vaihtoi takkiaan ja kokeili vaihtovirran tappovoimaa lähikorttelin pojilta ostelemiinsa kulkukoiriin ja sai vaikutettua ihmisen ensimmäisen sähkötuoliteloituksen järjestämisen, jota toimenpidettä kehui ennalta salamannopeaksi ja kivuttomaksi. Semmoinenhan se ei toki ollut, tuomittu ei meinannut hevillä heittää henkeään ja syttyi vielä palamaan uuden yrityksen sivuvaikutuksena.

Vähemmän liikkuvan tasavirtasähkön siirto tulisi varmaan halvemmaksi, koska vaihtovirta syöksähtelee edestakaisin 50 kertaa sekunnissa. Taajuus on suunnilleen sama kuin tavallisen kokoisen pianon kahdeksanneksi matalimman valkoisen koskettimen tuottama kielen värähtely. Tasavirta jököttää paikallaan kaikessa rauhassa, kunnes nappulasta väännetään tai töpseli pistetään seinään. Fysiikasta sain kokeissa kiitettäviä arvosanoja, joten näin se varmaan opetettiin.

Päivän palindromipyyntö tulee puhekuplaan. Norjassa ollaan joskus vuosikymmeniä sitten. Suomea puhutaan tässä kumminkin. Pekka - yksi norjalaishuumorin Suomi-hahmoista - pyytää apua nautittuaan lumimyrskyssä hautautuneessa tunturimajassa näkökyvylle haitallista juomaa paremman loputtua.
- Eiköhän me olla kaikki jo nähty, oli arvellut tarinan mukaan kaverilleen, jolla oli nen-päätteinen sukunimi, saattoi olla Olavi Nenonen, Ivalo. Sitten oli tartuttu ahnaasti metyylikanisteriin.

Tuplaween jätän wäliin, vaikka siitäkin saisi vieraalla kielellä esim. word row.

6 kommenttia:

  1. kaVi

    lyhin:

    VALOAOLAV

    VastaaPoista
  2. Pekka pyyteli: valo anna, Olav!.
    Mukana ryyppyporukassa oli muuten kolmantena Nenosen lisäksi Atso Lavi Ivalosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäähän siellä naisiakin olla:

      Elli, Sinol -iloni sille!

      Poista
  3. Herravarjele kun te olette taitavia! Minä vasta miettimään että mitähän se Olav mahtaisi olla takaperin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miäs Hämmeestä on vasta lauvvantain onkelmassa :)

      Poista
    2. No eihän sitä nyt heti kaikkeen kerkee, vastahan tultiin talvisodasta!

      Poista