Benjamin Carr (s. 12.9.1768) oli englantilaissyntyinen Amerikkaan muuttanut säveltäjä ja musiikkikustantaja. Tässä Federal Overturen, eli Liittovaltion Alkusoiton puhallinsovituksessa on huilun lisäksi mukana kaksi muuta puutyöväenliiton puhallinta, klarinetti ja fagotti. Musiikki kuulostaa kaavamaiselta, ja arvelisin, notta konehella pelatahan nuotinkirjootusohjelmas. Biisi koostuu sävelmistä, jotka juontavat juurensa kansanmusiikin aarreaittaan.
Minäpä olin tännään illankutveessa ihan sinvonijaorkesterin konsertissa. Piäsin töistä niin, että kerkesin hyvin konserttiin kera paremman puoliskon tuohon 1624 perustettuun kaupunkiin, joka tunnetaan lannoite- ja autoteollisuudestaan.
Yksi niitä asioita, jotka minua aina innostavat miltei liikutukseen saakka on se, kun orkesteri virtittää. Kun oboe antaa sen äänen, ja sitten muut tulevat mukaan. Se on viesti siitä, että kohta korvia hyväilee jokin hieno musiikki.
Niikuin tuo Puutyöväen liittokin: mitäpä olisi orkesteri ilman fagotteja, huiluja, oboeta tai klarinettia.
Vaan onpa vaskiosastokin vastaansanomaton. Kuultiin mm. R.Straussin käyrätorvikonsertto, ja solisti oli lyhyesti luonnehdittuna erinomainen. Mukavia törräyksiä torvestaan piästi.
Tämä ei mitenkään himmennä puutyöläisten osuutta. Vaikea on kuvitella orkesteriteosta ilman Puutyöväen liiton ihania repliikkejä.
Tai vaikka jousiosaston ihanaa klangia. Tai lyömäsoitinten alleviivauksia.
Minäpä olin tännään illankutveessa ihan sinvonijaorkesterin konsertissa.
VastaaPoistaPiäsin töistä niin, että kerkesin hyvin konserttiin kera paremman puoliskon tuohon 1624 perustettuun kaupunkiin, joka tunnetaan lannoite- ja autoteollisuudestaan.
Yksi niitä asioita, jotka minua aina innostavat miltei liikutukseen saakka on se, kun orkesteri virtittää. Kun oboe antaa sen äänen, ja sitten muut tulevat mukaan. Se on viesti siitä, että kohta korvia hyväilee jokin hieno musiikki.
Niikuin tuo Puutyöväen liittokin: mitäpä olisi orkesteri ilman fagotteja, huiluja, oboeta tai klarinettia.
Vaan onpa vaskiosastokin vastaansanomaton. Kuultiin mm. R.Straussin käyrätorvikonsertto, ja solisti oli lyhyesti luonnehdittuna erinomainen. Mukavia törräyksiä torvestaan piästi.
Tämä ei mitenkään himmennä puutyöläisten osuutta. Vaikea on kuvitella orkesteriteosta ilman Puutyöväen liiton ihania repliikkejä.
Tai vaikka jousiosaston ihanaa klangia. Tai lyömäsoitinten alleviivauksia.
On se tuo musiikki pahukseks hianoo!