31.7.2015

1:eenveto heinäkuusta

Kirjoitelmieni kuukautismäärässä näyttää kulunut heinäkuu sijoittuvan sijalle jumbo koko bloggerurani ajalta aina hamasta vuodesta 2008. Luulisi äkkipäätään, että ei ole ollut tarpeeksi mielenkiintoisia aiheita, joita käsitellä, mutta voi voi, onhan niitä, kun toimeen tartutaan. Toimiin tarttuivat jo aikaisemmin kesällä tekstiviestien saajat, joten ei siitä sen enempää.

 Luonnonihmeet ovat omiaan herättelemään keskustelua. Sauli, Jussi ja Ville Niinistöistä ensiksimainittu herätti kansainvälistä kohua soittamalla radion luontoiltaan. Ohjelma on hyvä, ja kannatettavaa presidenttien radiossa esiintyminen. Kekkonenkin aikoinaan uhkasi mennä radioon pitämään puheen, jos häntä ei muuten toteltaisi.

Alla olevat kuvat esittävät pihassamme ilmenevää mysteeriä. Kesän alkupuolella irroitin hautuumaan kiviaidan päältä pari kimpaletta maksaruohoa pihaamme koristamaan. Toinen. kuvassa oikeassa reunassa oleva pehko, juurtui mukavasti kiven kupeeseen, mutta toinen mätäs kääntyy miltei päivittäin ylösalaisin tai siirtyy muutaman kymmensenttisen paikaltaan. Epäilys kohdistuu oraviin, jotka kulkevat ohi matkalla sembramäntyihin, jiden juurella maksaruohot yrittävät juurtua.


Ehkä oravat ovat kiinnostuneita maksaruohoista. Keltaisia kukkiakin on nypitty irti turpeesta sen kääntämisen lisäksi.

Kiinnostavan, maksaankin liittyvän artikkelin julkaisi lehti nettisivullaan. Siinä kerrottiin mäyrästä, eli metsäsiasta, joka löytyi sammuneena Puolan uimarannalta tyhjien kaljapullojen keskeltä. pensaasta löytyi vielä lisää otuksen jemmaamia puteleita. Kommentoija sanoi mäyrän juoneen mäyräkoiran. Kosto, mikä kosto.

Niinistöistä Jussi hätäilee Ahvenanmaan turvallisuudesta. Vaara on toki olemassa, löytyihän Ruotsin rannikolta tuntematon sukellusvene. Veneessä oli kyrillisiä kirjaimia, joten jo se rajaa muutamia valtioita pois laskuista. Ainakin Venäjä, Kreikka ja Bulgaria voisivat käsitykseni mukaan tulla kysymykseen. Kaiken lisäksi selvitettiin, että todennäköisesti veneen kotisatama oli ollut Maarianhamina.

Suomalaisten puolueiden joukossa on ja on ollut semmoisia, joiden virallinen lyhenne sisältää vain konsonantteja, kuten SKP, SKDL, SDP, PS, SMP, joiden kaikkien S-kirjain liittyy isänmaallisesti Suomeen tai suomalaisuuteen. SMP:stä pahat kielet tosin väittivät sen olevan lyhenne sanoista Sirkka, Minä ja Pekka.

Olen ymmärtänyt, että ajankohtaisissa uutisissa esiintyvät monikulttuurin vastustajat pyrkisivät monokulttuuriin. Kun lahtelainen Monosen kenkätehdas lanseerasi aikoinaan Mono-nimisen hiihtokengän, nähtiin myöhemmin filmitähtienkin noudattavan monokulttuuria hiihtohousujen, ruudullisten tai tuulikangaspuseroiden ja kaulaliinojen kera. Nahkapohjainen jalkine oli mukava, tosin liukas talvikäytössä.  

13.7.2015

Sateen päivä

Iskelmässä sanotaan Eila Pellisen toimesta, että "Nyt sataa, ja itkee sydämein". Käännös menee: "Now it's hundreding, and weeping is my heart". Säämerkonomien mukaan kyseessä on muuten ihan mukavan vilpoinen ja poutainen päivä, satunnaisia rankkoja kuuroja tosin esiintyy yleisesti lähinnä Pähkinäsaaren rauhan rajan tuntumassa. Todennäköisen sään inhoittamana julkaisen hellepäivän värityskirjakuvan värillisenä omaan näkemykseeni perustuen.

3.7.2015

Helteen päivä

Eilisessä helteen aattona kirjoitetussa tekstissä mainitsin aikuisten värityskirjat, joiden työstäminen on sade- ja muillakin epämiellyttävillä säillä luovaa ja ajatuskykyä sekä värinäköä kehittävää puuhaa. Julkaisen tässä ilmaisen väritystehtävän. Ryhdyin piirtämään tätä, koska en ole varma, onko ulkona kova helle. Jäin siis kiusallani sisälle. Kohta menen kyllä pyykkiä ripustamaan.

Kuva esittää körttivaimo Liisa Monosta Savossa. Perinteinen savolainen naisen körttiasu oli tummanpuhuva, punaista vältettiin synnillisenä värinä. Kuvan saa tulostaa paperille ja värittää mielensä mukaan, punaistakin saa käyttää tarvittaessa.

2.7.2015

Helteen aatto


Ilmojen haltija, vaiko haltia, (ei kuvassa) on pitänyt huolen, että maamme puoleen eivät tappavat helteet ole päässeet pesiytymään. Ulkona auringossa makailun sijasta on monen mielestä ollut mukavampaa keskittyä värityskirjojen parissa puuhailuun. Amazon-kirjakaupan suurin hittituote näkyy uutisten mukaan olevan aikuisten värityskirja, ja mikäpä siinä, jos penaalista löytyy terävämpää ja tylsempää välinettä kaikissa sateenkaaren väreissä.

Nyt kuitenkin jännittyneinä odottelemme lämpöaaltoa tänne itäiseen maamme osaan, missä Savon joukko tappeli, ja joka kynsi kylmeni. Kynsitulia on täytynyt pitää grillissä silloin kun se on sateettoman hetken ansiosta ollut mahdollista. Kesäkuun hellepäivä sattui muistaakseni viime viikolle, ja nyt huomenna pitäisi olla heinäkuun vuoro. Eilen matkapuhelimen sääosasto ennusti perjantaille 27 astetta, tänään aamupäivällä se oli pudonnut jo 25:een. Radiossa kyseltiin asiantuntijalta, kuinka Euroopassa pärjätään helteissä.  - Juoda pitää paljon, neuvottiin. Toivottavasti elokuullekin riittää vielä yksi hellepäivä, syyskuusta ei enää niin väliä, joulu on silloin jo aika lähellä.