Säämetronomi kertoi tänään ripeksivän Länsi-Suomessa. Tokihan itärajalta katsottuna Leppävirta ja varsinkin Suonenjoki, josta sääkuva on, ovat huomattavan läntisiä paikkakuntia. Matkustin tänään huomattavan pitkän matkan kotiseudulta J:n kaupunkiin keskisen Suomen kuvernementtiin ja takaisin. Matkaa kertyi yhteensä vajaahkot 300 Venäjän virstaa, josta yli puolet sadeveden täyttämiä syviä uria mahdollisuuksien mukaan väistellen. Perillä kaupungissa sää oli vähemmän kosteaa ja jopa lämpötilaltaan ainakin +15 Celsiuksen asteikolla.
Muuttuva ympäristö ja virikkeet saavat usein vauhtia ajatustoimintaan, ja jotenkin ryhdyin muistelemaan salakirjoitustekniikoita. Lukijoiden innokkaista pyynnöistä huolimatta julkaisen tässä salakirjoituksen ratkaisutehtävän. Kuten muistan, olen jo pienestä pitäen ollut kiinnostunut anagrammeista, palindromeista, sananmuunnoksista ja muista turhanpäiväisistä ja ärsyttävistä asioista. Eipä ole kulunut aikaakaan, kun netin surfailussa törmäsin mielenkiintoiseen salakirjoitustapaan, jota on oikeasti käytetty. Nyt pyydän selvitystä alla olevaan melko järkevää ja ajankohtaista lausetta tarkoittavaan viestiin. Tämä on vaikea, avain on MMM 1965.
90,2,1
32,3,12
52,6,35
kavi
VastaaPoistamykättää =
kesäterässä tuntuu eurooppalainen lyhytkarvakin olevan - eli aivan hukassa lummeroiden kanssa. Ei pienintäkään ällyä, tahi idistä miten noihen kanssa menettelis. :(
AM-asemia, jotka kohisesvat vain... ;)
Kyseessä on "book cipher"-tyyppinen salakirjoitus, algoritmi on s,kpl,sn. Sama kirja ja samanlainen painos täytyy olla sekä lähettäjällä että vastaanottajalla.
Poistakavi
Poistakiireitä ja lentoa pari päivää. Äläpä anna ratkaisua ihan heti.
Pahaksi onneksi olen joskus omistanut MMM:n vain vuodelta 1977, jolloin sain sen Pyhältä Klausilta.
VastaaPoistaVaan että J:n kaupungissa kävit? Poikkesitko Q-vedellä matkalla?
Rannassa en käynyt, vettä oli ilmassakin tarpeeksi. Järvi näkyy ysitielle aseman kylän kohdalla sahan tienoilla. Siitä on mökille matkaa kalantietä n. 9,5 km, linnuntietä mutkalla olevan järven takia vähemmän.
VastaaPoistakavi
VastaaPoistaIh-hah-haa!
esitän ongelman ratkaisuehdotuksen, minulle ennen tuiki tuntemattoman (Lempistä puhumattakaan):
Kreikka julkaisi ratkaisuehdotuksen.
Niinpä julkaisi. MMM on hankala avain kaksipalstaisena, ja keskimmäinen vihjeluku tarkoittaa tässä tekstikappaleita. Yksipalstaisessa romaanissa on kätevämpi käyttää rivien määrää. Tärkeää on, että painos kummallakin on sama.
PoistaMuutama MMM oli Voxilla kellarivaraston kirjakaapissa.
VastaaPoistaTulva vei viime kesänä. Pihaurakoitsija päästi sadevedet kellariin.
Mutta tuohon lämpötilaan on parikin hyvää ratkaisua.
Jos otat käyttöön Fahrenheitin asteikon, on paljon lämpösempää.
Jos Kelvinin, niin suorastan kuumaa !