Lämmön vaikutus kiskotuksessa ja aivoituksessa

Tänään pitkästä aikaa näin junan. Se saapui Turusta Jyväskylän kautta ja pysähtyi raiteelle kolme (kuvassa lähimpänä). Silloin kun vielä kuljin junilla, satunnaisesti tosin, kiskot kolkuttivat, talvella kovemmin ja kesällä vaimeammin. Kesähelteillä, kuten nyt, rautainen kisko laajeni, ja välit olivat pienemmät kuin talvella. Selitettiin, että jos rata rakennetaan viileällä kelillä liian tiiviiksi, lämmin sää turvottaa rautaa niin, että rata saattaa mennä mutkille ja aiheuttaa liikenneonnettomuuden. Muistan tämmöisestä laajenemisesta nähneeni lehdessä kuvankin. Topparoikka tai päivystävä ratavartija resiinoineen oli todennäköisesti huomannut kuitenkin vaurion ajoissa, eikä vahinkoja päässyt syntymään.

Lukioaikana me yhteiskunnallisesti valveutuneet perustimme Vapaiden Taiteiden Kerhon, joka kuitenkaan ei saanut laajaa hyväksyntää historian lehtorin ja rehtorin taholta. Kerhon yhtenä vaatimuksena oli "kovennettua kiskotusta rautateille". Koulun tie risteytyi rautatien kanssa, ja useasti ruoka- tai juoksutunnilta palatessa tiellä poikittain seisoi tavarajuna. Alihan siitä piti kontata tunnille ehtiäkseen, ja usein myös moni Suomen Tasavallan laillinen metallinen maksuväline koki huomattavan laajennuksen Jumbon tai Riston pyörän alla.

Entäpäs nyt? Kiskot on hitsattu kiinni toisiinsa, kolketta ei enää kuulu. Hitsaussauma näkyy kuvassa etummaisen raiteen takimmaisessa kiskossa. Vaikea uskoa, että rauta ei enää laajene helteellä. Suomen rautatiekartassa radat pohjoisessa päättyvät Kolariin ja Kemijärvelle. Kummastakin eteenpäin on kuitenkin merkitty rataa väritunnuksella "lakkautettu", Epäilys herää, että sinne on jätetty avoin linja, jota myöten kiskoilla on varaa pidetä kilometrikaupalla. Rataverkoston yksi haara päättyy Venäjän rajalle Vartiukseen. Lieneeköhän Venäjän puolella varaa laajenemiseen, ovatko kiskot hitsattu naapurin rataverkkoon, joka kovalla Siperian helteellä saattaa sujahtaa pitkälle Kiinan puolelle.