Uunin päältä otettuja sytytysvälineitä on kuvassa. Talven mittaan on yksi jos toinenkin pesällinen pantu palamaan vuolukiviuunissa. Blogin sivupalkissa on lista eniten luetuista aiheista, ja hyvin siellä on esillä tulitikkuetikettejä ja -temppuja esittelevä teksti. Tässä vähän jatkoa sille.
Kuten me ennen suuria tihkusateita syntyneet muistamme, tulitikkulaatikot olivat aikoinaan puuta kuten tikutkin. Tikkuja oli rasiassa keskimäärin/i medeltal 50 kpl/st. Kuvan Europa Hölzer sisältää vain/nur achtunddreissig Stück, sateenkaariyhteisön aski 45 kpl ja Kansallis-Osake-Pankin mainostikkujen määrää ei rasiassa kerrota. Hyvin nuo KOPin stidit ovat kuitenkin riittäneet, tänään viimeksi sytytin niillä uunin.
Kun pankki takavuosina hankki haltuunsa hotellikiinteistön Helsingistä, yhtenä syynä oli varmaan edullinen logon muuttaminen. Ä ja M otettiin pois nimestä ja tilalle laitettiin O. Myöhemminhän kirjaimet on palautettu paikoilleen, ja chef Kemppainen komentaa alaisiaan keittiössä.
Tikkuja on entistä vähemmän, mutta sitä vastoin ne ovat entistä huonompia. Raapaisupinnoissa on säästetty, eikä pahvisista laatikoista saa enää kunnollisia nukkekodin lipastoja, puhumattakaan, että sisuslaatikko voisi toimia jämäkkänä steariinikuvan kehyksenä. Niin steariinikuvako? No, otetaan joku kunnollinen syväpainettu aikakauslehti, Elokuva-aitta tai SF-uutiset ja etsitään sieltä sopiva nätti kuva, Ester Toivonen, Tallulah Bankhead, Tauno Palo tai Douglas Fairbanks - kukin mieltymystensä mukaan.
Toimitaan näin:
- Rapsautetaan sisuslaatikon pohja auki, ja käännetään sivuun.
- Asetetaan avoin kehikko mieleisen kuvan päälle.
- Sytytetään kynttilä - valkoinen.
- Pidetään toisella kädellä kehystä paikallaan painamalla reunusta lehteä vasten.
- Tiputetaan kehykseen steariinia tasaisesti, kunnes massa on n. puoliväliin reunuksen korkeudesta.
- Annetaan jähmettyä rauhassa.
- Nostetaan varovasti irti lehdestä, ja katso kuva on tarttunut steariiniin!
- Leikataan saksilla pohjan alempi lyhyt sivu hieman vinoksi.
- Laitetaan rasia yöpöydälle pystyyn raollaan (n. 45 astetta) olevan pohjan tukemana.
- Kuvan taakse voi laittaa valonlähteen - lampun tai kynttilän - jolloin siihen saa lisähehkua. Tulee kuitenkin varoa liiallista lämpöä, ettei kuva sula ja tahri alustaansa.

Maailmassa on monenlaisia omituisuuksia, kuten mm.tuo muinainen Welthölzer-monopolikin.Nyt on jo muitakin merkkejä, mutta yhtä kaikki huonolaatuisia. http://en.wikipedia.org/wiki/Z%C3%BCndwaren_monopoly
VastaaPoistaWelthölzer oli osa ruotsalaisen Ivar Kreugerin lähes maailmanlaajuista tikkumonopolia.
PoistaWikipedia kertoo seuraavaa:
"Kreugeria on kuvattu häikäilemättömäksi mieheksi, joka "valloitti, tuhosi ja tuhoutui lopulta itse". Hänen yhtiönsä tarjosi pääomatrustinsa kautta valtioille suuria ja pitkäaikaisia lainoja monopolioikeuksia vastaan. Tehdas tehtaalta Suomenkin tulitikkuteollisuus joutui Kreugerin valtaan. Tapoihin kuului, että ostettuaan tehtaan Kreuger tuhosi koneet, ettei niitä voinut enää kukaan käyttää ja siten ryhtyä kilpailemaan hänen tehtaittensa kanssa tulitikkujen valmistamisesta. Alastaron joen pohjassa on Kreugerin sinne hävittämiä koneita.
Kreugerin omistama yritys Svenska Tändsticks Aktiebolaget houkutteli Suomen hallituksen määräämään tulitikuille valmisteveron vuonna 1922. Kuopiolainen konsuli Lauri Hallamaa arveli veroa väliaikaiseksi; mutta kun niin ei käynyt, hän poltti Kallaveden autiolla saarella yhtiönsä Oy Savon varastoimat 4 700 laatikollista tulitikkuja. Kalliot pamahtelivat, järven vesi kiehui ja liekit nousivat kymmenien metrien korkeuteen, kertovat aikalaiset tapahtumasta."