5.11.2013

Walcia lindunen

Waan aye, micae walcia lindunen...



Lauantaisessa konsertissa yhtenä tsibaleena on Malmsténin "Mikkihiiri merihädässä". Vanha laulu, josta ja vastaavista, säveltäjä kävi tekijänoikeuskamppailuja Disneyn kanssa. Viimeksimainittu antoi kuitenkin periksi.

Olisiko aikaa kulunut melkein 20 vuotta, kun täällä Pähkinäsaaren rajalla oli Jussi Raittinen - tiedättehän, sen holvikirkon Eeron veli - esiintymässä. Ohjelmaan kuului myös tuo Malmsténin laulu.

Kun päästiin biisissä kohtaan, missä pelastaja saapuu, Jussi kertoi, että kun Suomen Joutsen on sotalaiva, se ei sovellu pelastajaksi, vaan aikuisten ja lasten oikeasti apuun ehätti Rauhankyyhky.

4 kommenttia:

  1. Voi sitä aateprillistä Jussia... Laulun syntyaikoina (1936 tai ennen) Suomen Joutsen oli suomalaisuuden valkea jalo symboli, jonka purjehduksia seurattiin innolla maailman valtamerillä. "Rauhankyyhky" ob symbolina samaa sarjaa kuin "Lenin-setä": tosiasiallinen aikapommi, sotaisuuden naamioitu kuvajainen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seuraavan kerran näin miehen esiintymässä Stockmannin hulluilla päivillä Petri Hohenthalin kanssa. Siinä ryysiksessä en ehtinyt kuulla, puhuttiinko rauhankyyhkyistä.

      Poista
  2. kavi
    asiasta taas toiseen eli joutseniin: satuitteko katsomaan viidenminuutin lyhytohjelman telkusta, missä esiintyivät Piaf Pariisissa ja Marlene Dietrich Moskovassa? Siinä näet selostettiin että Marlenen esiintymiskaapua varten oli tapettu monta kymmentä joutsenta.

    Kysymykseni kuuluu:
    Eikö noita taas riittäisi tapettaviksi, kun taivaat ja pellot joutsenia täynnä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvän paistin siitä saisi, vaikka joulupöytään kalkkunan tilalle (ei meillä kalkkunaa, vaan kinkku se olla pitää, puu-uunissa paistettu). Voi olla, että kannan harventamiseen joudutaan tulevaisuudessa.

      Toinen siivekäs, naakka, joutaisi myös paistiksi. Nyt on meillä piipun päällä ristikko, eivät pääse enää jatkamaan hormiin rakennushommiaan. Käyvät porukalla ihmettelemässä katolla tilannetta, mutta ei riitä joukkovoima esteen poistoon.

      Poista