Kulovalkean kaltaisesti on mediasta levinnyt taajojen kansalaispiirien tietoisuuteen ilosanoma vuorenkilpi-nimisen perennan lehtien hyödyttämisen tervehdyttämis- ja voimaannuttamisvaikutuksesta. Onhan toki muistettava, että kyseinen fermentoitunut kasvinosa on palvellut jo vuosikymmeniä, ellei -satoja Siperian raskasta ruumiillista työtä tekevän kansanosan jaksamista lisäävänä. Venäläisen tutkimuksen mukaan hiiri jaksaa kasvista valmistetun uutteen voimaannuttamana uida kaksi kertaa pitemmän matkan kuin ilman.
Koska olen innokas kokeilemaan voimaannuttamiskeinoja, kävin kaivelemassa vuorenkilven jo ruskeiksi fermentoituneita lehtiä, pesin ja kuivasin ne rapeiksi helposti mureneviksi. Seuraavaksi keitin murenia kymmenisen minuuttia, kunnes keitinvesi oli tummanruskeaa. Sitten jäähdyttämisen jälkeen liemi purkkiin ja jääkaappiin tekeytymään.
Huomenissa teekupilliseen lisätään liraus uutetta ja katsotaan, mitä tapahtuu. Tapahtua pitäisi parin päivän päästä, jolloin suorituskyky ja jaksaminen lisääntyvät merkittävästi. Voi olla, että käyn silloin uimassa.
Hyvä veli...
VastaaPoistaMeillä vaimo puuhastelee samassa puuhassa. Ruskeita lehtiä on kuivumassa niin paljon, että niistä saa uutetta koko talveksi. Olemme astetta myöhemmässä vaiheessa, joten kiitollisuudella kuulemme mielellämme tuloksista huomenissa.
Minua kiinnostaa se asia, että minkä muun suorituksen tasoa tuo uute tuplaa ?
Juokseminen ei minua kiinnosta. Halonhakkuukin on jo mennyttä aikaa. Minua kiinnostaa esimerkiski se, jaksaako uutteen voimalla opettaa nuorisoa 16 tuntia putkeen ? Silloin tuommoinen uute olisi vaarallinen ase kunnallisen työmarkkinajärjestön arsenaalissa.
Ja tottakai, uute saattaa tehdä tarpeettomaksi myös sinivihreiden pillereiden kaupan.
H.V.
PoistaSeuraavassa artikkelissani seuraan tapahtumain kulkua.
Koska elämme yhdistysten luvatussa maassa, olisi ehkä viisasta perustaa Suomen Vuorenkilpi-seura (SVKS) ja sille View Master-jaosto, joka järjestäisi kokeita, miten VK tehoaa katsomistilanteen kestoon ja intensiivisyyteen.
Ensimmäinen kuppi on kumottu.
En kyllä mene naapurin pihalta repimään kuivettuneita vuorenkilven lehtiä, täytyy tyytyä lukemaan teidän kokeilujenne tuloksista. Sopiiko?
VastaaPoistaToki vain passaa!
Poista