Kun palindromin vääntö jää päälle, niin sitä reagoi uutisotsikoihinkin etutakaperoisesti.
Nokian on ajateltu tarkoittavan mustaturkkista, noen väristä eläintä - soopelia, majavaa, tuhkuria tms., joiden nahkoja ennen kumisaappaita ja autonrenkaita olisi ollut seudulla ulkomaan viennissä.
Nyt sitten vietiin puhelimet.
"Urheaa asennetta ja tinkimätöntä designia" kuuluu Nokian jalkineiden motto. Kontio-saapasta käytettiin aiemmin heittolajin virallisena välineenä, nykyään jalkine on peräisin jostain muualta. Saappaanheittojärjestön sisäisten kiistojen seurauksena nykyään heitetään saapasta ja liitosaapasta. Ainakin toisen lajin kilpailuvälineen varren suu on suurimmaksi osaksi kiinni, vain peukalo mahtuu sisään, joten kurakelin jalkineena sen käyttö on vaikeahkoa.
Jalkinevalikoimaan kuuluivat ennen myös Reinot ja Ainot, joista ensin mainitut ovat jalassani tälläkin hetkellä. Vaalea ohut kumipohja on kulunut jo kummankin tossun pohjasta melkein kokonaan pois, ja ulkona postilaatikolla tai roskiksella pistäytyessä tumma pehmeä pohja imaisee nurmikosta tai lumesta kosteutta. Lisäksi oikean jalan varvas yrittää kurkistaa ulos. Nykyinen valmistaja etsii yleisökilpailulla "Reinointa tyyppiä". Olisikohan Elopilla mahdollisuuksia?
Reinot on minulla kahdet, toiset vielä laatikossa.
VastaaPoistaJa tosiaan, muuallahan ne Kontiotkin tehdään.
Jossain näin vielä vanhanNokian polkupyörän sisuskumin pakkauslaatikon ihan hiljattain.
Niinhän se kvasikansallisrunoilija runnoelj, jotta
Vårt land är fattig, skall så bli
För den, som guld begär.
kavi
VastaaPoistaetsii "Reinointa tyyppiä".
Entäs ite? Eikä Elloppi.
(itelläni molempi repe kärjestä kesämallillaan)