4.8.2013

Paksu päre ja muuta ajankohtaista musiikista



Surfailin tänään tv-kanavilla. JIMiltä tuli Panttilainaamosta kolme jaksoa, joista kaksi olin jo nähnyt entuudestaan. FOX taas kertoi Bermudan kolmiosta. Ylen Ykkönen esitti tanskalaisen ohjelman autoihin hullaantuneista tyypeistä. Yksi heistä oli tanskalais-italialainen laulaja Dario Campeotto. Isänsä oli muuttanut Tanskaan 1920-luvun lopulla FIATIN edustajaksi, joten autoinnostus saattaa periytyä siitä. Dario esitteli kaksi ajopeliään, Audi V8:n ja Citroën SM:n eli Citroën Maseratin, jollaisen olen ihan oikeasti nähnyt joskus täällä Savossakin. Campeotto kävi luikauttamassa Euroviisuissa vuonna 1961 Angeliquen tullen viidenneksi.. Siitä laulusta sitten Virran Ola teki suomalaisittain ykköshitin - muistattehan: "...kuvas maalata saattaisi vain, se, ken Rembrandtin oppia sai jne".

Sopivasti sattui, että tänäisessä "Tähtisumusa"-ohjelmassa Angelique soitettiin Olan versiona. Radiosta kuuntelen kolmea iskelmiä sisältävää ohjelmaa; mainittua Tähtisumua, Muistojen Bulevardia ja Lauantain toivottuja. Tähtisumu päättyi Ipaneman tyttöön Astrud Gilberton ja tenoristi Stan Getzin esittämänä. Tenorifonistiksi Stanilla oli pehmeä ja ylärekisteriä käyttävä soundi pillissään. Paksu päre, luja leuka ja tarpeeksi avoin suukappale sen tekevät.


3 kommenttia:

  1. Mainitsemasi radio-ohjelmat ovat hyviä. Niissä soitettavat iskelmät ovat kestäneet aikaa. Juonnettu Tähtisumua on ehkä mukavin, joskin lauantain toivotut tuovat mieleen vielä enemmän ajan, jolloin polvia ei särkenyt eikä silmälaseja tarvinnut.

    VastaaPoista
  2. Nyt vasta kuuntelin, ollu olevinnaan jottain touhua... No niin, voittanuthan se olis, ilman muuta.

    VastaaPoista