27.8.2013

Kevätkuvia


Mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät, kevääseen on aikaa enää n. 7 kuukautta. Sitä odotellessamme muutama valokuva viime keväältä keskisuomalaisen järven rannalta. Englannintorvisoolon ääniraidalla soittaa Kontakt-sinfonikkojen englannintorven varaäänenjohtaja Vilho Garritan. Hänen mielestään englannintorvi on "taivaallinen soitin, koska vain taivas tietää, miten siitä milloinkin saa äänen lähtemään".

3 kommenttia:

  1. Tuollaisia lukemia minäkin rätnäilen täällä Lounaassa. Normitalvina tuossa maaliskuun viidennen päivän tietämillä lorisee vesi. Paitsi viime ja toissa talvena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on vielä kunnon lämmin kesä. Luumut, joita on puissa tolokuttomasti, kypsyvät ihan tällä viikolla. Tiijjämihinkä niitä työntäis, kun kaikilla tuttavillakin on sama tilanne. Kävin äsken mäellä kameran kanssa ja päivitin otsikkokuvan. Ei näy vielä keltaista lehdistöä.

      Poista
    2. Meillä män luumut vörpiihin. Kukinta-aikaan oli viileää ja tuulista, eikä vissiin kukaan koko luodolla saa luumuja.
      Minä olen tehnyt luumu- omenasosetta, keittämällä. Sokeria vähän joukkoon ja vettä, niin löysäksi että saa sen luruuteltua jääpalapussiin. Sitten pakkaseen, talvella kuuman aamupuuron sekkaan.
      Nyt siltä askareelta välttyy. Kurkkuja tuli hyvin, tomaatin sato on parhaimmilleen tulossa.

      Poista