Kirjailija Outsider, eli Aarne Haapakoski, oli kotoisin Haapakosken tehdaskylästä, joka nykyään sijaitsee Pieksämäellä.
Outsiderin tunnetuimpia kirjallisia hahmoja ovat Pekka Lipponen ja Kalle-Kustaa Korkki. Tänään paljastettiin Haapakoskella Korkin patsas. Pieksämäkeläiset puhaltajat pyytävät joskus meikäläistä mukaansa bändiään täydentämään, ja niin myös tänään. Fanfaarit soitettiin myös toiselle haapakoskelaisperäiselle taiteilijalle, nimittäin sarjakuvapiirtäjä Jope Pitkäselle, tämän uuden albumin julkaisun kunniaksi.
Tunnelma oli lämminhenkinen, n. 30 astetta Celsiuksen asteikolla, eikä vaan jaksanut sataa, ei kyllä uhannutkaan.
Kalle-Kustaan patsasta koristavat korkit, joita kyläläiset ovat kerryttäneet ulkomaita myöten. Korkki-nimen synnystä kerrottiin, että romaanihenkilön etunimet olivat valmiina, mutta sukunimeen tarvittiin porukan aivoriihtä ravintolapöydän ääressä. Naapuripöydässä poksahti korkki, ja siinä se oli.
29.6.2013
22.6.2013
Jupallista tihannusta
Savolainen eläkemies muuttui juhannusaattoiltana rock-tähden näköiseksi.
Kieli ja huulet turposivat rajusti!
Nautittuaan kanagrilliboxin keralla tölkin Lidlin kesäolutta ja kaksi lasillista Santa Helena-punaviiniä mies avasi television, josta peräti kahdelta kanavalta tuli soitto- ja lauluyhtye Rolling Stonesia esittävää materiaalia.
Aikansa tätä seurattuaan eläkeläinen tunsi suunsa kipeytyvän, ja parissa tunnissa hänen huulensa ja kielensä olivat turvonneet rajusti.
Peiliin katsoessaan mies huomasi muuttuneensa muistuttamaan em. yhtyeen laulusolistia ja hiukan myös apinaa.
Puhekin muuttui mökellykseksi, ja tuttua yhtyeen kappaletta tapaillessa se olisi mennyt jotenkin: ai aan eh ou aahiäkhöh
Muutoksesta kauhistuneena ruokakunnan toinen osapuoli soitti vaunun, koska paikkakunnalla ei tuohon aikaan illasta enää ollut vastaanottoa eikä sijaa sairastalossa.
Ennen matkan alkua kuljettajat heittivät arpaa, viedäänkö potilas alueelliselle vai yliopistolliselle sairashuoneelle. Puhelinsoitto vahvisti ensimmäisen vaihtoehdon.
Matkalla laitettiin kämmenselkään tippa, joka sai olla siinä seuraavaan iltapåivään ja niin ei tipaton juhannus toteutunut tänäkään vuonna, vaikka ruokajuomia ei laskettaisikaan.

Seuraavana aamuna turvotus oli jo laskenut. Kumpikin kahdesta lääkäristä diagnostisoi tapauksen eri tavalla. Ensimmäinen eppäily oli joku ööllä alkava ehken perinnöllinen vitsaus, joka saattoi puhjeta tietynmerkkisten lääkkeiden vaikutuksesta. Toinen eppäilys kohdistui puutarhanraivaustöissä nahkaansa satoja lintu- tai muiden vaatteiden alle soluttautuneiden kirppujen hartioihin, mahaan ja muihin laajahkoihin ruumiinosiin sijoitettuihin valkoisia paukamia ja helvetillistä kutinaa aiheuttaneisiin pistoksiin.
Kortisonia tiputettiin suoneen ja annettiin tabletteina kotievääksi evästeellä: - Menkää ja syökää tästä kaikki.