jos yhtä, niin toista kans lumitöistä

Tapanani talvisin on ollut kirjoittaa lumiaskareista. Lukijoiden pyynnöistä huolimatta kirjoitan niistä taas. Tällä kertaa pureudun syvemmälle työn ergonomiaan, ekonomiaan, psyykkiseen sisältöön, tekniikkaan, taktiikkaan, uhkiin, mahdollisuuksiin, vahvuuksiin ja heikkouksiin tai ainakin osaan niistä.

Kuvassa on liiketunnistimella varustettu valaisin. Kuten voitte nähdä, siinä on vielä - voi kauhistus - harmaalasinen hehkulamppu. Kiellettyjähän nuo ovat Unionissa. Pian varmaan sieltä tulee tarkastaja katsomaan, missä valossa täällä töitä paiskitaan. Saattaa olla, että entisistä näköradiolupatarkastajista tehdään lampputarkastajia.

- EU:sta tarkastaja Rahikainen, iltaa. Minkäslaiset lamput teillä on käytössä? Vai että Tilleyllä pärjäätte? Mikäs tämä nappula tässä ovensuussa on? Ettei vaan hehkulamppu olisi tuo tuossa yöpöydällä?

Kun liikun kolan kanssa valaisimen vaikutusaluella, lamppu palaa. Kun kesken työn seisahdan lepäämään tai muuten miettimään jotain asiaa, lamppu sammuu tietyn ajan kuluttua. Silloin tiedän, että on aika jatkaa uurastusta. Mitä nyt kadulla kulkijatkin ajattelisivat, kun lamppu ei pala, ja mies seisoo paikallaan lumikolan kanssa.

Äsken muuten liittymää traktorin jäljiltä avatessani kommunikoin parin ohikulkijan kanssa. Ensin tuli mies, joka totesi, että lumentulo hänen puolestaan riittäisi:

- Kun kulen metällä, pehmeetä lunta on kuuskymmentä senttiä. Ei siinä koerrakaan piäse minnekään.

Toinen kulkija, tai oikeastaan ryhmä, muodostui naishenkilöstä, kolmesta lapsesta ja koerrasta. Viimeksimainittu teki ylioppilaslehdet jalkakäytävälle, ja ajattelin, että mitenkähän..., mutta sitten nainen kaivoi kakkapussin taskustaan, pisti koiran kansantuotteen sinne ja pussin solmuun.

En voinut hillitä itseäni, vaan lausuin kiitokset hyvästä teosta. Seurue hymyili ystävällisesti, ja pussittaja totesi näin pitävän tehdä. Muutaman kymmenen metrin päässä on keräilylaatikko, jonne käytetyt pussit jätetään.

Lumikola, jota käytän on nimeltään Mikko. Sen on valmistanut Hakkarainen Ky Rauman maalaiskunnassa. Ikää sillä on ainakin 22 vuotta, mutta aisa ei ole katkennut eikä kuuppaosa haljennut tai kärsinyt muita vaurioita. Luiston edistämiseksi pohjassa on pitkittäissuuntaisia kohoumia, jotka vastaavasti näkyvät sisäpuolella syvennyksinä.

Kun umpihankeen on saatu ensimmäinen ura työnnettyä koko leveydellä, on hyvä lumen paksuuden ja työnnettävän matkan suureiden mukaan arvioida seuraavan siivun leveys käyttämällä hyväksi uria. Paksussa lumessa työnnetään vain reunalla 1-2 uraleveydellä, ohuemmassa voi lykätä jo puolikkaallakin. Työnnön edistyessä lumi leviää reunasta tasaisesti koko kolaan. Jos jokainen suoritus tapahtuisi koko leveydellä, lumi tulvisi reunojen yli, ja tuottaisi lisätyötä. Raskastakin olisi, eikä nopeuttaisi suoritusta.

Myös lumen laatu vaikuttaa työn tulokseen. Tänä talvena on satanut enimmäkseen hyvin kevyttä pakkaslunta, joka on myös kevyttä kolata, mutta se ei tahdo pysyä kolassa suurina annoksina. Jos taas keli on melkein nollassa ja lumi hiukan kosteampaa, se mahdollistaa suuremmat annokset, mutta ei ole vielä liian painavaa lykätä n. 2 venäjänarsinan korkuiseksi kasvaneen lumenkasauspaikan päälle ja reunalta alas. Märkään ja paksuun nuoskalumeen en ole tänä talvena vielä saanut kosketusta. Ehkäpä senkin aika vielä tulee.