Päivitin tänään otsikkokuvan. Ensimmäinen versio siitä on otettu elokuun 1. päivänä, seuraava syyskuun alussa ja tämä tänään. Värit ovat muuttuneet syksyisemmiksi.
- Vuan jos vähän keäntää, niin sattuuko kohalle, kyseli Riitaoja. Samoin jos kameraa vähän kääntää tästä luonnon korpimaisemasta oikealle, näkyviin tulevat teollisuusalueen suuret tasakattoiset hallit. Katuvalopylväät, jotka erottuvat kuvan keskivaiheilla eivät valaise pitkospuita eikä kuntopolkua, vaan ihan oikea asfalttikatu siellä on. Jos taas käännetään kuvakulmaa vähän vasemmalle, näkyviin tulee kaukolämpökeskus piippuineen ja varsinkin talvisin savuineen.
Sain myös tänään uuden päivityksen verensokerimittariin. Soitin aamulla Kysteriin ja tilasin lisää liuskoja, joilla sokuria mitataan. Sieltä luvattiin antaa kokonaan uusi mittari, helpompikäyttöinen kuulemma, kun ei tarvitse enää vaihtaa muistikortin tapaista tunnistusyksikköä, kun ottaa käyttöön uuden liuskapurkin. Luvattiin paketin olevan noudettavissa iltapäivällä.
Älysin puoli neljän aikaan, että on iltapäivä ja lähdin noutomatkalle. Perillä oli luukku kiinni, vaikka seinässä luki suurilla kirjaimilla opastuksen olevan auki klo 16:een. Lasiluukun takana olevien pitkittäisten liuskekaihtimien raosta näin, että siellä oli joku kirjoitushommissa. Koputin luukkuun, ja eipä aikaakaan, kun hoitaja tuli tiedustelemaan asiaani, joka hoitui hyvin. Luukku oli suljettu jo kolmelta työvoimapulan takia.
Muistin pakinoitsija Ollin jutun mustapartaisesta miehestä, joka koputti viraston luukkuun.
- Mitä te siihen koputatte, huusi virkailija viereisestä luukusta, ettekö näe, että se on suljettu!
- Sen takiahan minä koputankin, eihän avoimeen luukkuun koputtaa voi.
kav
VastaaPoistaPienensit. Harmi.
Kookkaampaa kuvaa katsoo mieluummin, kuin paikalla olisi. Joten...
Toisaalta nyt palstasi avautuu nopeammin.
Tai hommaa tuommoinen kotkakamera: http://pontu.eenet.ee/player/kalakotkas.html
(miel. kotiäänien kera. DDD)
Kuva on nyt kooltaan suunnilleen sama kuin elokuun alussa. Syyskuun alkukuvasta tuli suurempi, kun en ollut tarpeeksi tarkkana optiikan kanssa. Pitempi polttoväli lähensi taustaa, ite en siitä tykännyt, hyvä, että joku; katotaanpa lokakuussa, miltä näyttää. Tämä ajelu lähtee kuvanottopaikalta. Metsän kätkössä oleva tie ylitetään kohdassa 3:50.
Poista