3.2.2012

Hikiliikkuja

Kuva Wikipediasta
Päivän taidekuvana amerikkalaisen taiteilija Norman Rockwellin (s. 3.2.1894) kansikuva Popular Science-aikakauslehteen. Kannessa viitataan ikiliikkujia koskevaan juttuun sisäsivuilla, ja kuvan insinööriteknikko onkin semmoisen saanut aikaiseksi, tosin jokin ongelma taitaa olla vielä ratkaisua vailla.

Härvelin pitäisi toimia, koska kuvassa oikeanpuoleiset pallot ovat pitkän varren päässä ulompana pyörän akselista, joten niiden tulisi painua alaspäin ja samalla nostaa vasenta puolta ylös. Yksinkertaisempi versio tästä saadaan aikaan korvaamalla pallot numerolla 6, jolloin ne ovat toisella puolen yhdeksäisiä ja siis kolme yksikköä painavampia kuin kuutoset.

Nyt on muuten rapsakka keli ulkoiluun, hiki ei ihan vähällä liikkujasta irtoa. Ihmetyttää kylläkin Suomen pakkasten kauhistelu. Muistaakseni ennenkin on ollut talvella kylmää. Nyt aurinko nousee parhaillaan, taivas on pilvetön, ja OP-Pohjolan seinämittari näyttää lämpötilaksi -24 astetta Celsiuksen BKT-asteikolla.

3 kommenttia:

  1. Eilen täällä Vakka-Suomessa oli vain 22 astetta pakkasta. Tuuli kävi kohtalaisena mereltä päin, toi mukanaan kai vähän kosteuttakin vielä sulalta avomereltä päin. Kyllä se kylmältä tuntui, vaikka keskisuomalaissyntyisenä olen tottunut jopa 35 asteen pakkasiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apteekista ostettiin 1950-luvulla pienessä korkkikorkillisessa pullossa ruokaöljy-nimistä ainetta, liekö mitä sitten ollut, jota pakkassäillä siveltiin lasten poskiin, etteivät paleltuisi. Öljystä huolimatta minulta joskus paleltuivat ja sen seurauksena myöhemminkin kipeytyivät herkästi.

      Poista
  2. Anonyymi0.59

    Liukas keli yllättää autoilijat, pakkanen yllättää ulkoilijat, helle tai sade yllättää lomailijat: Suomen vaihtleva vuosi yllättää aina. Eipä tule pitkästynyt olo, kuten tulee yhden vuodenajan maissa.

    iisi

    VastaaPoista