Riuska veto

Otsikko on suoraan erään kansainvälisen kissaeläimen mukaan nimensä saaneen hyväntekeväisyysjärjestön tunnuslaulun, säv. Heikki Aaltoila, tempomerkintä. Riuska on veto myös uunissa, kuten videolta voi katsella. Ulkoiset sääolosuhteet sitä riuskaannuttavat huomattavasti. Jos tulipesästä olisi suora piippu katolle, puut varman lähtisivät savun mukana taivaan tuuliin.

Postin tulo kauhistutti tänään, kun saapuneiden joukossa näkyi olevan viranomaiskirje. Siinä kuitenkin kerrottiin, että saamme äänestää Suomen Tasavallan, Finlands Republik, presidentin vaaleissa ensi kuun loppupuolella. Siis hei apua, miksi kukaan ei ole vaaleista aikaisemmin kertonut!?

Toisaalta, on hauska kokeilla, joko nyt tärppää. Tähän mennessä kukaan, jota olen presidentiksi äänestänyt, ei ole siihen virkaan päässyt paitsi Kekkonen neljännelle kaudelleen. Nykyään ei ketään enää valita neljännelle kaudelle, joten uusista on valittava.  

Tapaninajelua

Lumitilanne on toissapäiväisestä muuttunut, kuten kuvasta näkyy. Sileillä renkailla ei liikkuminen lumella oikein onnistuisikaan.

Jalkakäytävät tosin ovat niin iljanteiset, että jos satakuntalainen myrsky riehuisi täällä, ei myötätuuleen siirtymiseen tarvitsisi jalkojaan nostella.

Yritän kuitenkin iltapäivällä selviytyä kirkkoon kuuntelemaan Hynnistä ja Kiviniemeä (ei Mari vaan Kalevi).

Valkea joulu

Mustavalkoinen joulu

Joulusta tulee mustavalkoinen; noin ihan konkreettisesti jos sitten jonkun mielestä aatteellisestikin. Tykkee tai on tykkeemmätä.

Kinkku on uunissa, 12 kilogrammaa ostettaessa. Muutama kilo siitä hupenee tänä iltana viiden hengen voimin ja Colmanin erikoissinapin kyydittämänä.

Tapaninpäivänä menen kuuntelemaan J. Hynnistä ja K. Kiviniemeä kirkkoon. Heistä ensiksimainitun tapaan joulun jälkeen soittokunnan harjoituksissa, jolloin treenaamme loppiaislauantain tansseja varten. Pitäähän bändin nyt toki kokeilla, onko solisti millainen - no toki sama mies on ennenkin kanssamme esiintynyt. Mainittuna lauantaina saatavilla tuloilla rahoitetaan Sorsakosken Seuralan kattoremonttia, tapaninpäivän rahoilla täkäläistä kesäistä musiikkileiriä.

- Hyvvee joulua, jos ei nähä, sanotaan Savossa - ja sitä sammoo vaekka nähtässiinki.

Mustan joulun odotuksessa

Mustaa joulua on mukava odotella. Tänään taas osa lumesta muuttui sohjoksi, joka kastelee kengät kadulla taivallettaessa. Lumesta on haittaa myös autoilulle, kuten sattumalta Juutuubissa törmäämälläni videolla näytetään. Hinausköyden kiinnityspaikka ainakin tulee harkita tarkoin, ja ehkä suuntakin...

Nikon kertomus jatkuu

Jänis säkkipillin soittajana, Codex Aboensis

Viikko on vierähtänyt, ja taas näemme tuttujen miesten kokoontuvan Puolmatkan krouviin. Sakerin ja Nikon myötä pöytyrin ääressä istuu Topiaskin, joka jotensakin varovaisesti on kotoansa lähtenyt huikaten Martalle käyvänsä Kriston pajalla uutta viikatetta valitsemassa.

Mutta merimies Niko on suu maireassa hymyssä valmis kertomaan lisää kokemuksistaan Hollannin-maassa.

NIKO: Niin, nähkääs veljet, Rotterdaamin herrain tuttavana pääsin tuohoon kummaan taloon asumaan. Olipa se aika kokemus, sitä ei kiistää voi, kokemus raju ja mieltä kiinnittävä.
TOPIAS: Mutta keitä muita kanssas karhun-pesässä asusti, millaisia kumppaleita sinulla oli?
NIKO: Ensi alkuun olit he kaikki tuntemattomia, yhteistä kieltäkään ei meillä ollut.
SAKERI: Eikö araapian ja enklannin puhuminen, joita kieliä viimeksi kerroit taivaan serafein lailla hallitsevasi, sitten mitään hyödyttänyt?
NIKO: Nonoh, kieliä toki puhun minä, mutta jos vastapelaajallas sitä taitoa ei ole, on sama vaikka enkelein kielellä haastaisin. Hollantilaiset puusuutarin tekemissä jalkineissaan puhuvat omaa kielimurrettaan, joka muista kielistä suuresti poikkeaa.
TOPIAS: Kuinka sitten voi tulla juttuun, jos ei toistaan ymmärrä, riitaa ja hotinaa siitä seurata voi, varsinkin jos olvikannua ahkerasti kallistaa.
NIKO: Voi veikkonen, rauha ja ystävyys meillä vallitsi, ja olivatpa herrat valmiita puuttumaan pieneenkin riitaan; vähäisestäkin nujakasta saattoi talon asukas häkkiin vedelle ja leivälle joutua, ja rahvas joka meitä katsomis-luukuistansa tarkasteli antoi rauhan-rikkojalle jäniksenpassit, ja koreasti oli poistetun tepsuteltava ulkoilmaan. Käsillä-puhumisella, jonka myös taidan, tulin kanssansa hyvin toimeen.
SAKERI: Viime-kertainen sanomas oli, että moninaisia tehtäviä siellä tekemään jouduitte.
NIKO: Totta haastelet, jos vain joutilaina kaikki päivät maanneet olisimme, eivät katselijat olisi tainneet toistemme taitoja verrata ja siten meitä järjestykseen asettaa. Ne, jotka eivät taidoiltaan ja tempuiltaan miellyttäneet, joutuivat ensimmäisten joukossa ulos. Niinpä eräänä päivänä käteeni työnnettiin säkki-pilli - sian-nahkainen pussi, josta sojotti ulos onttoja keppejä eri suuntiin. Aikani katselin kapinetta, kunnes huomasin, kuinka sitä käyttää pitää, ja iloiset tanssit soitin nahkapussilla ja kumppalini leiskuivat riemun vallassa ympäri taloa niin että astiat helisivät kuin turkkilaisen soitto-kunnan simbaalit. Se oli riemua se.
SAKERI: Kuulin kerran säkki-pillin ääntä markkinoilla, kun virolais-ukko Hansu semmoista soitti. Olin vielä silloin polisin-virassa ja otin ukon kiinni kansan häiritsemisestä, niin hirveää oli soitto.
NIKO: No virolaiset soittavat toisen-mallisia pillejä, "puhku-pill mängib" sanovat, mutta soittoni minun oli suloista kuin jeerikon pasunoilla.
TOPIAS: Etpä siis soitto-peliä mukaas ottanut. Lysti olis tääläkin muusikia kuullella.
NIKO: Kallis ja harvinainen oli se. Heti tanssauksen jälkeen haettiin se pois. Se hyöty siitä oli, että koko talon viimeisenä ulos astuin ja suuren raha-palkinnon vastaan ottaa sain Rotterdamin torilla. Palkintoon kuului kuitenkin ehto, että sillä piti koko joukolle talossa olleelle ja herroille itselleen iloinen ilta pistouvata.

Näin kului ehtoo Puolmatkan krouvissa ja jo pimenevään yöhön lähtivät niin tarinan kertoja kuin kuulijatkin astumaan kohti kotoaan mielessänsä muistellen kertomuksia suuresta mailmasta.

Sukulaisuussuhteita Alexis "Kivi" Stenvallin tuotannosta

Topi Vikstedtin kuvitusta Nummisuutareihin

1800-luvulla sukunimien käyttö oli yleisempää Itä-Suomessa, maamme länsiosassa talon nimi vastasi patronyymin ohella sukunimeä. Niinpä kirjailijan teoksissa nykyisen käytännön mukaisia nimiä on hyvin vähän. Seitsemässä veljeksessä Taula-Matin tarinoissa on savolainen noitaukko Heiskanen, ainoa nen-päätteinen, jos ei lasketa mukaan Väinämöistä, joka kirjan mukaan on savolaisten jumala.

Kihlaus-näytelmässä esiintyy naispuolisena päähenkilönä Eeva Helander, Herrojen-Eevaksi nimitetty taloudenhoitaja. Martta Nummisuutari voisi olla hänen sisarensa, ja heidän veljensä on viraltapantu poliisi Sakeri.

Martta Helander on ehkä palvellut nuorena Hämeenlinnan kaupunginlääkäriä, jonka pojasta tuli tunnettu musiikkimies. Martta lienee tavannut Topias Nummisuutarin Hämeenlinnan markkinoilla, joilla tämä oli myymässä valmistamiaan kenkiä. Martta oli jo viidennellä kuulla raskaana heidän avioituessaan.

Nummisuutarien kotikylällä asui myös merimies Niko Järvelä, jonka tytär Jaana oli äidistään orvoksi jäätyään Martan ja Topiaksen hoidossa, kunnes isä palasi kaukomatkoiltaan sopivasti Jaanan kihlajaisiksi muuttuneeseen Eskon hääjuhlaan.

Mitä sitten Jaanan ja hänen sulhasensa Kriston kihlajaisten jälkeen tapahtui? Sitä Stenvall ei kerro, mutta aikalaisten muistikuvien mukaan Niko Järvelä ja Sakeri Helander viettivät toisinaan iloisia hetkiä Puolmatkan krouvissa, jonne usein kerääntyi kyläläisiä kuuntelemaan merimiehen kertomuksia suuresta maailmasta, jossa Iivari Nummisuutari seilasi vuorostaan merillä. Klaneetinsoittaja ja kraatari Antres oli liittynyt Kaartin Soittokuntaan ja osallistunut Turkin sotaan.

Kuunnelkaamme hetki Nikon kertomusta:

NIKO: Vaan mielinpä teille, veljet, kertoa vielä yhden huikean ja eris-kummallisen asian Hollannin-maalta tuolta. Olihan siellä Rotterdaamin kaupungissa ylen leikkisä ja upporikas herraseura, joka krouvin takahuoneessa viikoittain kokoontui, ja aikamoinen naurun-remakka kokouksiaan säesti. Välillä lauloivat he iloisia viisujaan ja hurrasivat aina ryypin päälle.
SAKERI: Nehän olivat sitten kuin me, paitsi että heillä oli killinkejä ryyppiin.
NIKO: Äläs huoli mies, ryypin pistouvan sulle, kunhan kuultelet nyt tarkoin mitä kerron.
SAKERI: Korvani ovat pystyssä kuin jäniksen-pojalla pensaikossa tuolla.
NIKO: Niinpä keksivät he aikamoisen koiran-juonen kerran kokouksessaan. Lähellä oli sataman varastohuone, suuri kuin kirkko, ja silloin aivan tyhjillään. Herrat ottivat selvän, kuka huoneen haltija on, ja tämän kanssa arennin kolmen kuun-kierron ajaksi tekivät.
SAKERI: Sinnekö sitten kannuja kallistamaan menivät?
NIKO: Niin kävi aatos meilläkin aluksi, meillä, jotka herrat tunsimme, noh - emme nyt kovin hyvin, mutta kadulla kohdakkain osuessamme aina jonkun sanan vaihdoimme.
SAKERI: Suomen-kieltäkö herrat taisivat kanssas haastella?
NIKO: Ei toki, merimiehen pitää osata puhua monia kieliä, araapiaa, saksaa ja enklantia, Roomin kaupungissakin olin Paavin häissä, eikä sielläkään Suomen-kieli olisi auttanut yhtään...
Mutta pianpa paljastui herrojen metku. Varastoon toimittivat he runsaasti ruokaa ja juomaa, olut-tynnöreitä sienne kiiriteltiin niin että jyrinä kuin ukkos-ilmalla taivaan kannelta kantautui, sänkyjä ja muita huoneen-kaluja sinne vietiin paljon. Sitten peittivät he akkunat. Joka klasi tukittiin läpi-näkymättömäksi suurilla härjän-vuodilla ja kankailla niin, ettei pienikään valon-pilkahdus ulkoa sisään pääse. Sitten laittoivat he sisälle useita lamppuja palamaan yöt ja päivät. Myös öljyä lamppuihin vietiin kymmeniä kannuja.
SAKERI: Oliko herrojen tarkoitus muuttaa kolmeksi kuun-kierroksi umpinaiseen taloon, kuin kettujen luolaan?
NIKO: Ei, veliseni, sittenpä vasta kohu nousi, kun paljastui, että tarkoituksensa on palkata asukkaita taloon. Nämä eläisivät siellä kuin karhut pesässään, ja joka sunnuntai yksi heistä haettaisiin pois, ja se joka jäisi viimeiseksi suuren rahapalkinnon saisi.
SAKERI: Heh, siinäpä vasta oikein turkkilainen juoni! Mutta mistä tiedetään, kuka on vuorossa lähtemään ulos?
NIKO: Tirkistysluukkuja, pieniä kankaalla verhottuja, joihin sun naamas juuri ja juuri mahtuu, on tehty seiniin yltympäri niin, ettei kukaan asukas katseeltas turvassa ole. Ei nukkuessaan, syödessään eikä tarpeellaan käydessään. Ja näistä luukuista sitten kansa rahaa vastaan saa sisään kurkistella ja arvionsa antaa, kuka aina pyhäpäivänä pois toisten kumppalien joukosta joutaa. Isoiksi-veljiksi kutsuvat herrat itseään ja antavat asukkaille tehtäviä, jotka heidän hyvyytensä ratkaisevat. Luvun-laskua, komeljanttarin työtä, laulua ja muuta harrastusta joutuvat he suorittamaan.
SAKERI: Tietäisinpä minä seitsemän sopivaa miestä tuonne ihmispesään. Ehkä oppisivat he siellä lukemaan.
NIKO: Vaan niinpä pääsin minäkin, herrain tuttavana taloon asumaan, mutta siitä tarkemmin tahdon kertoa toiste, mutta nyt yksi ryyppi, ja sitten käymme nukkumaan kuin oravan-pojat pesässään.
JATKUU... 

Hyvää itsenäisyyttä

Iltapäivällä juhlin itsenäisyyttä järjestämällä n. 30:nnen ja samalla näillä näkymin viimeisen itsenäisyysjuhlan. Ensi vuonna sen hoitaa joku muu. Kaikki meni hyvin, juhlan alku tosin viivästyi huonan kelin ja runsaan yleisön kahvituksen vuoksi.

Hyvää itsenäisyyspäivää vaan kaikille. Ryhdyn katsomaan linnan juhlia, millaiset pariskunnat siellä tänään liihottelevat tanssilattialla.

Kuvan kukkakimpun kaappasin itselleni puhujanpöntöstä.