6.10.2011
Pianonnostaja
Kun järjestellään juhlia semmoisiin tiloihin, kuten liikuntasaleihin, joissa ei ole pianoa, tarvitaan musikaalisia miehiä pianonnostajiksi. Pianon painoissa on eroja. Pieni Hellas ja Fazer kulkevat kahdella miehellä kevyesti, mutta samankokoinen Yamaha onkin jo toista luokkaa. "Steinwayn poikain niittokone", kuten muistaakseni Otto Romanowski eräällä kurssilla soitinta luonnehti, vaatii ainakin vaakakielimallina musikaalisia muskeleita varsin paljon.
Päivän musiikki tulee pianosta, ja on puolalaisen Karel Szymanowskin, s. 6.10.1882, säveltämää.
Meille hankittiin 1950-luvulla puolalainen piano, merkiltään Calisia, musta, kiiltävä ja korkea kalisija. Se tuli suuressa puulaatikossa, joka saattoi kiinnostaa alussa minua enemmän kuin itse soitin. Muistan, että laatikko oli kauan aikaa takapihalla, mihin se sitten hävisi, en tiedä, mutta arvelen, että puulämmitteisessä talossa sille löytyi käyttöä.
Calisialla tuli pari Aaronin pianokoulua kahlattua läpi, mutta sitten kun huomasin, "Iloisten ja surumielisten tanssien" ansiosta, että minkä tahansa kappaleen pystyy soinnuttamaan kolmella soinnulla, vasemman käden opiskelu jäi vähemmälle. Karelin biisi näyttää olevan poikkeus sääntöön.
Huh huh. Välikäsin varustetulle 15-sormiselle pianistlle kirjoitettua... Onneksi lopetin soittotunnit ajoissa ennen tällaisia... :)
VastaaPoistakav
VastaaPoistaen malta olla vanhoja muistelematta, niin herkullinen oli pianonkantotilanne:
http://hikkaj.blogit.kauppalehti.fi/blog/7788/kahden-keikka-darra-keskarilla-28-vk
Kari, kyllä minäkin mieluummin soitan pilli kuonon alla kuin toisinpäin.
VastaaPoistahikkaj, pianoja on kannettu semmoistenkin veijarien kanssa, joihin vielä ei ole darra kerinnyt iskeä.