Naapurikylässä, jossa toimi viime kesänä hippieleiri, on tapahtunut muutakin merkittävää. Vuonna 1808 siellä tehtiin selvää venäläisestä kuormastosta, josta saatiin saaliiksi rahaa ja runsaasti mm. torkkupeittokangasta.
Historiallinen dokumenttielokuva, josta katkelma yllä, kertoo erään hevosen torkkupeiton vaiheista. Tässähän peitto on toki vilpillisesti otettu, ja sinänsä haavoittunutta sotilasta kohtaan tehtyä armeliasta tekoa yritetään selittää edellä mainitulla sotatoimella.
Hikkaj:n houkuttelemana tulin paikalle. Vaan onko Kariav tietoinen, että Laine tarkoitti ko. elokuvan vakavaksi. Kävi vain niin, että Veikko Sinisalo Sven Tuuvana pani överiksi (hän on sen itsekin myöntänyt) ja tuloksena oli tusinakomedia.
En ole mikään Laineen Tuntemattoman ihailija. Kun sitä katsoo sillä silmällä, siinä mennään lähinnä vain vitsistä toiseen. Katso sillä silmällä, kohtahan se taas TV:stä tulee.
Vakavaa dokumenttia Suuresta Isänmaallisesta Sodasta tottakai. Loimi tuli vaan nyppyyntyneistä torkkupeitoista mieleen. Paukarlahdessa juhannuksen alla 1808 tapettiin parisataa venäläistä kuormastohevosta ja saatiin saaliiksi rahaa, loimia ja asepukukangasta, jota mitattiin aidanseiväsmitalla kullekin tarvitsevalle.
Oikeansävyinen torkkupeitto antaa huolitellun ja sivistyneen kuvan käyttäjästään.
Aihetta sivuten:
VastaaPoistahttp://erkkijormanainen.blogspot.com/2010/11/hevosella-myllyyn.html
kariav
VastaaPoistaSuonet:
http://hikkaj.blogit.kauppalehti.fi/blog/21005/kandanedustajille-katsottavaksi
DDDDDDDDDDDDD
Hikkaj:n houkuttelemana tulin paikalle. Vaan onko Kariav tietoinen, että Laine tarkoitti ko. elokuvan vakavaksi. Kävi vain niin, että Veikko Sinisalo Sven Tuuvana pani överiksi (hän on sen itsekin myöntänyt) ja tuloksena oli tusinakomedia.
VastaaPoistaEn ole mikään Laineen Tuntemattoman ihailija. Kun sitä katsoo sillä silmällä, siinä mennään lähinnä vain vitsistä toiseen. Katso sillä silmällä, kohtahan se taas TV:stä tulee.
Vakavaa dokumenttia Suuresta Isänmaallisesta Sodasta tottakai. Loimi tuli vaan nyppyyntyneistä torkkupeitoista mieleen. Paukarlahdessa juhannuksen alla 1808 tapettiin parisataa venäläistä kuormastohevosta ja saatiin saaliiksi rahaa, loimia ja asepukukangasta, jota mitattiin aidanseiväsmitalla kullekin tarvitsevalle.
VastaaPoistaOikeansävyinen torkkupeitto antaa huolitellun ja sivistyneen kuvan käyttäjästään.
kavi
VastaaPoistakaavi ihmeellä tää torkkupeitto esiin - tänäänkin sitä taas tarvittaisiin!
Sorry, ei löydy enää tuubista.
Poista