18.1.2010

Blue Monday



Mikäli brittitutkimukseen on uskominen - ja miksi emme uskoisi (sit. Peter Nyman) - vietämme vuoden synkintä päivää, Blue Monday, joka tänä vuonna sattuu tammikuun 18. päiväksi. Tutkimus perustelee ajankohdan kurjuutta sillä, että joulun VISA- ja muut laskut lankeavat, on kylmää ja muutenkin surkeaa, palkkapäivään sillä enemmistöllä, jolle se koittaa 15. päivä, on vielä pitkä aika. Mutta jotain mukavaakin on sattunut 18. tammikuuta; kapteeni James Cook löysi tuolloin Havaijin saaret, jotka hän nimitti Sandwich-saariksi, koska alkuasukkaat kantoivat tutkimusretkikunnalle kukkuroittain tanskalaistyylisiä smörrebröd-voileipiä tuliaisiksi. Kun Cook sitten toisen kerran seuraavana vuonna saapui saarelle, tuli riita, ei sinapista, vaan pöllitystä laivaveneestä, ja Cook, jolla kertomusten mukaan eivät kaikki mesaanipurjeet enää pysyneet takilassa, tuli tapetuksi seuranneessa kahakassa.

Päivän taidekuvana sir Nathaniel Dance-Hollandin maalaama virallinen muotokuva n.v. 1775. National Maritime Museumissa Greenwichissä sitä voi käydä ihailemassa.

1 kommentti:

  1. Hyvä kirjoitus sinulla. Minä en ehtinyt tuttujen kirjoituksia katsoa ennen omani kirjoittamista, joten satuttiin tänään samoille apajille.

    Hyvin kirjoitettiin molemmat. Ja jos se nyt tästä on yhtä pershurua kesään päin , niin antaa mennä vaan

    VastaaPoista