Tänään viettäisi Rooman keisari Titus, jos elossa olisi, 1970-vuotissynttäreitään. Titusta pidettiin hyvänä hallitsijana, vaikka kerkesikin hallita vain pari vuotta - tai ehkä osittain siitäkin syystä.
Tituksen aikana sattui Rooman valtakunnassa pari suurta katastrofia, Vesuvius-niminen tulivuori purkautui haudaten alleen Pompeijin kaupungin, ja itse Rooma-city kärsi jälleen suuresta tulipalosta. Titus järjesti hätäapua nopeasti kummankin tapahtuman jälkeen. Ennen keisariuttaan hän kunnostautui Jerusalemin temppelin hävittäjänä ja juutalaisten diasporan alkuunsaattajana.
Hauskempiakin asioita sattui. Colosseum saatiin valmiiksi, ja siellä keisaria ja yleisöä hauskuuttivat aluksi kymmenen sata päivää kestävissä avajaisissa ja sitten vuosien mittaan säännöllisesti viihde-esitykset, jotka koostuivat villieläintaisteluista, rikollisten teloituksista, gladiaattoriotteluista ja jopa merisotanäytöksistä, kun areenalle oli laskettu vettä tarpeeksi. Elukoita oli monta lajia ympäri laajaa valtakuntaa: norsuja, tiikereitä, leijonia, härkiä, krokotiilejä, joita kaikkia teurastettiin ja käytettiin taistelemaan toisiaan vastaan.
Historioitsijan mukaan elefantin ja härjän taistelun ratkettua edellisen voitoksi, se oli polvistunut keisarin aition eteen. Joidenkin tietojen mukaan sitä olisi opetettu tätä manööveria varten, mutta yleinen käsitys oli, että keisarin jumalallinen valta teki siihen niin suuren vaikutuksen, että se pokkasi spontaanisti.
Kuva on Wikipediasta ja suurenee kohtalaisesti näpäytyksestä.
Nähdä Rooma ja kuolla.
VastaaPoistaMinä en ole päässyt vielä koskaan ikuiseen kaupunkiin, vain Pohjois-Italiaan.
Pitänee yrittää poistaa tuommoinen puute. Mielenkiintoiseksi koko Rooman ja Italian tekevät mielestäni ihmiset. Niin kuin tuo nykyinen pääministeri esimerkiksi ja kotona viihtyvät aikamiespojat.
Toisaalta taas Italiasta tulee mieleeni aina skootteri ja lyhyt hameinen nainen takaistuimella jalat somasti poikittain.
Oli ne aikoja!
VastaaPoistaJa mitä hienoja privilegioita oli papeilla ainakin keisari Neron aikana:
ilmaiset ilotytöt temppelien takapihoilla - tavan kansa joutui maksamaan siitä ilosta!
Aikanaan suositeltiin kiertomatkaa Välimereltä Jäämerelle otsikolla "Nähdä Napoli ja Kuola".
VastaaPoistaSkandinavian houkuttimena Välimeren aikamiespojille olivat aikoinaan vaaleat neidot, jotka eivät niin rahan päälle...
Olen aina ihmetellyt kertomusta Colosseumin meritaistelunäytöksistä. Miten ihmeessä areenalle pystyttiin laskemaan vettä? Sen allahan risteili kaikenlaisia käytäviä ja koppeja ja varastoja ja eläinsuojia ym. ym. Luulenkin että nuo meritaistelut tehtiin orjien liikuttamien 'laivojen' avulla, samanlaisten kuin erilaisissa karnevaalikulkueissa nähdään. Joku sitten tuon meritaistelu-sanan kuultuaan arveli että kaipa siellä sitten oli vettakin.
VastaaPoistaTässä linkki Wikiin, jossa kerrotaan mm. meritaisteluista. Myös amerikkalaisella History.com-sivustolla asiasta on puhetta videon kera. Veden johtamiseksi areenalle sen alle oli rakennettu tunnelijärjestelmä, jota sitten voitiin käyttää muihinkin tarkoituksiin. Vesi tuli Tiberistä ja akvedukteista.
VastaaPoista