10.11.2009

AK 47


Martin päivä; nimi tulee Martinuksesta, joka viittaa sodanjumala Marsiin. Ylläkuvatun vehkeen keksijä täyttää tänään 90 vuotta. Aikoinaan valtion poikaleirillä, kuten blogisti Tillman sanoo, tuli tuota kanniskeltua. Ammuntasuoritteet tehtiin kylläkin vanhalla pystykorvalla. Onnea ja runsaita armorikkaita vuosia Mikhailille.

4 kommenttia:

  1. Taitaapa olla oikein jymymenestys tämä vehje.
    Minulla oli siellä poikaleirillä suomalaisvalmisteinen ilman puista perää, jolla sitten roiskinkin viereisiin tauluihin.
    Moni mies on päässyt puupalttoohommiin näiden kapistusten myötä. Toisaalta kaikki ovat päässeet, vaikkei tuollaistakaan olisi apuna käytetty.

    VastaaPoista
  2. Niin se käy...
    Lumitöitä piti tehdä, että pääsi pihasta kadulle; taas ne aurat, joista jo viime talvena keskusteltiin.

    VastaaPoista
  3. Kunhan ei kävisi näin:

    Joulukuun 1.klo 17.00
    Lunta sataa. Ensilumi on sitten kaunista. Luonto tulee kauniin
    valkoiseksi ja mieli piristyy, kun ei ole enää niin pimeää. Tein
    vaimolleni ja itselleni kuuman rommitotin ja istuimme
    ikkunan ääressä katsomassa hiutaleiden leijumista kevyesti maahan ja
    peittämässä puun oksia. Todella kaunista.

    Joulukuun 2.
    Heräsin ja katsoin ikkunasta ulos. Koko maiseman peitti kristallinkirkas
    uusi lumi. Hieno näky. Jokaisella puulla ja pensaalla oli valkoinen
    kaapu. Tein talven ensimmäiset lumityöt ja nautin joka kolallisesta.
    Kolasin sekä pihan että jalkakäytävän. Myöhemmin päivällä teknisen viraston
    aura aurasi tien ja työnsi lumen portin eteen. Kuljettaja hymyili
    minulle ja vilkutti. Minäkin vilkutin hänelle ja kolasin portin taas auki.

    Joulukuun 3.
    Viime yönä satoi vajaat 15 cm lunta ja pakkasta on pari astetta.
    Pihakoivuista katkesi muutamia oksia lumen painosta. Tein lumityöt. Ja
    taas saatuani työt valmiiksi, tuli aura-auto. Lumi oli tällä kertaa
    ruskeanharmaata.

    Joulukuun 4.
    Sää lauhtui, lumi suli sohjoksi, joka jäätyi liukkaaksi, kun pakkanen
    taas laski. Kaaduin perseelleni jalkakäytävälle. 150 mk poliklinikkamaksua,
    mutta onneksi mitään ei ollut poikki. Sääennustus lupasi lisää lunta.

    Joulukuun 5.
    Yhä kylmää. Myin vaimon auton ja ostin maasturin, jotta hän pääsisi
    töihin. Auto liukui kuitenkin päin kaidetta ja oikea etukulma meni aika
    pahasti kasaan. Viime yönä satoi reilut 15 cm lunta. Molemmat
    autot ovat aivan suolassa ja kurassa. Tiedossa lumitöitä tänään. Se
    perkeleen aura ajoi meidän ohitse kaksi kertaa.

    Joulukuun 6.
    10 astetta pakkasta. Lisää tuota perhanan lunta. Pihalla ei ole yhtään
    puuta tai pensasta, joka ei olisi vahingoittunut. Sähköt oli poikki
    melkein koko yön. Yritin pitää talon lämpiminä kynttilöillä ja
    bensiinilämmittimellä, joka tosin roiskaisi hiukan yli, syttyi tuleen ja
    oli polttaa koko talon. Sain onneksi matolla tukahdutettua liekit, mutta
    sain toisen asteen palovammoja käsiini ja silmäripset ja kulmakarvat
    paloivat. Auto karkasi käsistä matkalla poliklinikalle ja hajosi
    lunastuskuntoon.

    Joulukuun 7.
    Tuota vittuperkeleen valkoista paskaa tulee koko ajan. Kaikki perkeleen
    vaatteet pitää olla päällä, jos haluaa käydä postilaatikolla. Jos saan
    käsiini sen kusipään, joka ajaa tuota aura-autoa, niin revin siltä
    sydämen rinnasta. Se on varmaan kulman takana kytiksessä ja odottaa,
    kunnes saan jalkakäytävän puhtaaksi! Sähköt yhä poissa. Vesijohto
    jäätyi ja näyttää siltä, ettei katto kestä lumen painoa.

    Joulukuun 8.
    Saatana, 12 perkeleen senttiä uutta vitun lunta ja vitun räntää ja vitun
    jäätä, ja herra yksin tietää mitä paskaa sitä taivaasta viime yönä tuli.
    Yritin osua aura-auton kuljettajaa jäähakulla, mutta se pääsi pakoon.
    Vaimo jätti minut. Auto ei lähde käyntiin. Luulen, että minusta on
    tulossa lumisokea. En pysty liikuttamaan varpaitani. En ole nähnyt aurinkoa
    viikkoihin. Ennusteissa luvataan lisää lunta. Viima tekee ilman
    purevaksi. Perkele, muutan Espanjaan. Vituttaa niin perkeleesti!

    VastaaPoista
  4. Likeltä liippaa. Yksi sireeni (ei hälytin vaan puu) jo katkesi lumen painosta.

    VastaaPoista