Vinterkriget

En svensk historilärare och författare Åke Finnpers har skrivit tre romaner om svenska och norska frivilliga soldater i Finlands krig. Den första av böckerna handlar om vinterkriget i Lappland, nära Märkäjärvi. Fast de är delvis fiktiva, är de baserad på värkliga händelser. Författaren har intervjuad veteraner i Norge, Sverige, Finland och Ukraina.

I Ukraina finns det ännu sk. Gammalsvensk by, till vilken Katarina II flyttade svenskar från Estland på 1700-talet. Dem var lovats bördig åkermark, men sanningen var annat. En del av dem hade flyttad tillbaka till Sverige på 1920-talet, men svenska vänstret fick nya människor flytta till Ukraina.

Så har det varit möjligt, att svenskar hade stridat emot ukrainasvenskar i Finlands Lappland.

Boken berättar också, att efter slagsmål finskar har bränt fallna och frysna sovjetsoldater i stora brasar på iset av sjön Märkäjärvi; jag vet inte om detta är berättad i finska krigshistorier.

Bild: Paul Sandberg, Upplandsmuseet

Soitantoa

Päivän taidekuvaan, joka on Degasin maalaus, oopperan orkesteria esittävä, liittyy seuraava tarina:

- Mää muistan, kun kolkytluvulla pirettiin reenit Suajeluskunnantalolla, ja sitte yhtenä ehtoona ne tuli sanoon, että ny o meirän kapellimestari nääs kippee, eikä se pääse tuleen huamiseen konserttiinkaan, ja että ny pitäs noin jonku kuitenki hoitaa sen homma. Niin ne sitte katto mua ja sano, että sää ku soitat siä takana, nii sua ei kukkaan nääkkää, ookko sää siä vai et, nii sää voisit kyä tulla etteen viippaan. Kyä me osataan nää kipaleet soittaa.

No mää sitte johrin sen konsertin, ja menihän se ihan hyvin, väki läpsytti käsiään ihan niin maan kohtuullisesti. Seuraavanakin ehtoona mestari oli kippeenä, ja sama homma otettiin uusiks. Kolomantena päivänä, ku mää meen taas istuun takarivviin, niin pulttikaveri kyssyy, että "missäs sää oot ollu eilen ja toissapäivänä?" 

Kakskaks yksyks

Maailmantapahtumia historiallisessa tiettyihin päivämääriin perustuvassa artikkelisarjassamme tarkastelemme nyt Siljan päivän, eli marraskuun toinenkolmatta, tapahtumia.

Merkittävä oli itäsaksalaisen Nukkumatin ensiesiintyminen viisikymmentä vuotta sitten. Liittotasavalta heitti kehiin välittömästi oman versionsa, mutta se ei pärjännyt DDR:läiselle, joka Suomenkin kodeissa kävi televisioruudun takaa syytelemässä santaa lapsukaisten silmille.

Kuolemantapauksiakin sattui. Samana päivänä vuonna 1963 siirtyivät rajan taakse irlantilaissyntyinen kirjailija C.S. Lewis, patsaana yllä tarkastelemassa vaatekaapista johtavaa käytävää Narniaan, ja Yhdysvaltain presidentti J. F. Kennedy.

Edmund

Marraskuun 20. päivänä tuli kuluneeksi noin 1130 vuotta kuvan esittämästä tapahtumasta, Itä-Anglian kuningas Edmund Marttyyrin kuolemasta. Tanskalaiset viikingit ampuivat ensin Edmundin täyteen nuolia, niin, että tämä aikalaiskertomuksen mukaan muistutti piikkisikaa. Lopuksi Edmundilta katkaistiin pää.

Viikinkejä ärsytti erityisesti, että kuningas ei ryhtynyt vastarintaan, vaan alistui marttyyrina kohtaloonsa. Kuvassa etualan farkkujalkainen - nämä viikingit ovat varmaan ensimmäisiä Amerikan-kävijöitä - jousimies oikein ponnahtaa ilmaan nuolta ampuessaan. Vanhassa tekstissä nuolista käytetään nimitystä "missiles", joka nykykielenkäytössä tarkoittaa ohjuksia.

Toinen ohjuksia täyteen ammuttu, Edmundinkin kuolemankuvauksessa mainittu marttyyri, on Pyhä Sebastian, josta Googlenkin kuvahaulla löytyy monia esimerkkejä, vaikkapa tämä.

Kolmastoista

Päivän taidekuvassa iloinen mies polttaa temppeliherroja roviolla, hyvin on saatu syttymään, toisin oli täällä. Toimenpide oli seurausta Filip Kauniin vuonna 1307 laatimasta kirjeestä, joka saatiin avata vasta lokakuun 13. päivänä, joka sattui olemaan perjantai.

Tänä vuonna olemme saaneet nauttia perjantaista kuukauden kolmantenatoista päivänä jo kolme kertaa; helmi-, maalis- ja nyt marraskuussa. Ensi vuonna ei tarvitse jäädä kotiin pelkäämään kuin elokuussa Jessen päivänä.

Jesse Jamesin epäonnen päivä ei ollut 13. vaan 3. huhtikuuta 1882, jolloin Bob Ford täräytti häntä revolverilla ohimoon. Luoti olisi osunut takaraivoon, ellei Jesse, joka seisoi jakkaralla suoristamassa seinällä vinossa riippunutta äitinsä käsityötä, olisi kuullut aseen virittämisestä johtuvaa naksahdusta ja kääntänyt päätään.

Jesse Jamesin ruumis pakattiin jäihin ja kuljetettiin esittelykiertueella, jonka jälkeen hänet haudattiin kotitilalleen, joka muodostui turistinähtävyydeksi.

Hautakiveen äiti kirjoitutti: "In Loving Memory of My Beloved Son, Murdered by a Traitor and Coward whose name is not worthy to appear here.

Talviomenia - Winter apples

Viime joulukuussa julkaisin samantapaisen kuvan samasta puusta, tosin päiväsaikaan otetun. Nyt ollaan kuukautta ja runsasta viikkoa edellä lumitilanteessa, vai pitäisikö sanoa jäljessä, koska ollaan vasta marraskuussa. Toisaalta edellinen kuva oli otettu vasta joulukuussa, joten kumpaakin vaihtoehtoa voi pitää perustellusti oikeana. Savolaisluonteen hohdokkaimpia piirteitä onkin kummankin vaihtoehdon hyväksyminen paremmaksi. Jälkiviisaus ei sitten kuulu ulkopuoliselle, sehän on makkeinta viisautta ja naatitaan sisäpiirin kesken. Savolaiset ovat toisaalta neuvokkaita ja avuliaita, kuten tämäkin keskustelu osoittaa:

Turisti kilometripylvään vierellä, jossa luku 10.
- Anteeksi, kumpaankohan suuntaann tästä on kymmenen kilometriä?
- Eeköön tuo liene kumpaannii.

Tarkkasilmäinen lukija saattaa huomata puussa muutamia talviomenia. Harakan nokka ja oravan hammas niihin vielä pystynevät. Puiden alla kuolleet lehdet odottavat kevättä ja haravahenkilöä. Talvikeli yllätti myönteisesti.

Micmac

Ilmastonmuutos on tähänastisten tietojen mukaan ollut jääkiekkomailan muotoinen. Nyt kumminkin ollaan jo sitä mieltä, että se voi olla jonkun muunkin pelivälineen muotoinen. Biljardikeppi voisi mielellään tulla kysymykseen, tai vaikkapa se maila, jolla pelataan peliä, jonka nimessä on quu-kirjain.

Wikipedian kuvassa näemme joukon micmac-intiaaneja valmistamassa jääkiekkomailoja 1890-luvulla. Ilmastonmuutoksen symboli se ei silloin vielä ollut, silloin kesät olivat lämpöisiä ja talvet lumisia, hiilidioksidia ei tuprutettu taivaalle kuutiokaupalla, ponnekaasullisen deodorantin käyttökin oli vielä vähäistä. Micmacit - käytän tätä yksinkertaistettua kirjoitusasua, muita tapoja esimerkiksi asuinpaikasta riippuen ovat: Mi’kmaq (yksikkö Mi’kmaw), Miigmaq (Miigmao) Mi’gmaq tai Mìgmaq (Mìgmaw) - ovat Pohjois-Amerikan vanhinta väestöä.

Suomessa runsas kymmenen vuotta sitten vaikuttaneet elämäntapaintiaanit olisivat lämpimikseen voineet tehdä jääkiekkomailoja esikuviensa mukaisesti. Muistaakseni intiaanikohun alkuvaiheessa heitä kutsuttiin jossakin yhteydessä micmaceiksi, mutta paljastuivatkin sitten ihan muiksi.

AK 47

Martin päivä; nimi tulee Martinuksesta, joka viittaa sodanjumala Marsiin. Ylläkuvatun vehkeen keksijä täyttää tänään 90 vuotta. Aikoinaan valtion poikaleirillä, kuten blogisti Tillman sanoo, tuli tuota kanniskeltua. Ammuntasuoritteet tehtiin kylläkin vanhalla pystykorvalla. Onnea ja runsaita armorikkaita vuosia Mikhailille.

Gust 2 A

Päivän aihetaidekuvaksi löytyi tämmöinen sotakuva Kustaa Kakkos-Aadolfin päivän kunniaksi. Siinä Ruotsin maavoimat tekevät parhaansa, mutta menettävät kuitenkin ylipäällikkönsä Lützenissä, josta tapauksesta lauletaan Björneborgarnas marssissakin. Autografi oikeassa alanurkassa, jonka saat suuremmaksi näppäämällä, kertoo, että grafiikan on tehnyt Czesław Słania, puolalainen postimerkki- ja paperirahakaivertaja.

Tästäkin piti tehdä postimerkki, mutta koska Ruotsin kansa on rauhaarakastavaa ja -rakentavaa, siellä ei julkaista sota-aiheisia frimärkkejä.

Liputuksen kera tänään olemme suuruutemme aikoja muistelleet.

Kuopiolaisen Raninin olut- ja limsakoreissa luki "Valmist. Gust. Ranin".

Aikakauslehtiratsaus XXIII

Ratsauksen kohteena tänään on KUVA-POSTI-niminen julkaisu marraskuun 8. päivältä vuodelta 1962. Kustantaja on Yhtyneet Kuvalehdet Oy, päätoimittaja Olli Ohtomies ja ilmoituspäällikkö Kosti Saaristo.

Tilaushinnat kotimaassa 1/1 v. 2400:-, Skandinavian maihin 2670:- ja muualle ulkomaille 4200:-. Osoitteen muutoksesta veloitetaan 20:- Irtonumeron hinta on 90:-.

Me kaikki ennen vuotta 2002 syntyneet muistamme, että mainittuna vuonna Suomen markka poistui kehistä. Vielä pitkämuistisemmat tietävät, että lehden ilmestymisvuonna oli vielä käytössä ns. vanha markka, ja siitä poistettiin seuraavana vuonna kaksi nollaa, ja pennit tulivat jälleen käyttöön. Seuraavana vuonna siis lehti samoilla hinnoilla maksaisi 0,90:- Vuoden 1963 rahanuudistus oli monelle vaikeampi laskutoimitus kuin euroon siirtyminen seitsemän vuotta sitten.

Mutta sitten lehden sisältöön: etukannen sisäsivulla on "Uusin tieto"-niminen piirroskuvitettu tietoisku maapallon rantaviivasta, ja siinä todetaan muun muassa, että "Jos joutuisitte mittaamaan maapallon rantaviivojen pituuden, niin vaikka hyppäisitte alle viidentoista kilometrin levyisten lahtien yli, saisitte kävellä yhtä pitkän matkan kuin maasta kuuhun."

Pääkirjoituksessa nimimerkki Vatupassi tarkastelee järjestötoimintaa otsikolla "Turmeltuneen järjestödemokratian tunnussävel: Heijuu junttana poo..." mm. seuraavasti:
”…On »demokraattisesti» hallittava järjestö, jonka johtoportaassa olevat haluavat jatkuvasti säilyttää asemansa. Johtoporras on nykyaikainen eikä turvaudu suoranaisesti junttalappuihin eikä muihin raakoihin menettelytapoihin. Se harrastaa suhdetoimintaa. Sillä on käytettävissään järjestön varat, joiden avulla se ohjailee propagandatoimintaansa täsmälleen oikeaoppisessa hengessä. Järjestön julkaisutoiminta hoidellaan tuossa hengessä, sen toimihenkilöt on valittu ehdottomasti »luotettavista» yksilöistä ja vähänkin epävarmat tyypit on hienovaraisesti vapautettu järjestön palveluksesta. Propaganda hoidellaan siten, että johtoportaan ansiot näyttävät tuntuvasti todellista suuremmilta ja mahdolliset virheet eliminoidaan näkymättömiin. Vastustajien (niiden, jotka voisivat olla seuraava johtoporras) virheet esitetään vahvasti suurennettuina ja heidän ansioistaan vaietaan. Kaikki tuo taitavasti ja hienovaraisesti, suhdetoimintaa.

Sitä ei sanota edes propagandaksi, koska jotkut voisivat höristää korviaan. Sitä sanotaan valistustyöksi ja siihen tarvitaan paljon rahaa. Mutta rahaahan on, eikä sen tuhlaamista surra, koska se ei ole omaa rahaa. Ja missä on se mies, joka uskaltaa nousta vastustamaan, kun on kysymys valistustoiminnasta? Sellaista miestä ei ole.

Harjoitetaan siis sopivaa »valistustoimintaa», järjestön hyväksi (todellisuudessa järjestön johtoportaan hyväksi). Järjestellään kursseja, luento- ja opintopäiviä, joilla luotettavat järjestöteknikot suorittavat aivopesua. Sopiviksi havaituista koulutetaan samalla kaikessa hiljaisuudessa uusia järjestöteknikkoja, joille taitavasti neuvotaan, miten kiusallinen oppositio pienemmissä puitteissa nujerretaan.

Mutta eihän tuo toki riitä. Saattaa olla ihmisiä, jotka ovat tuollaisen valistustyön saavuttamattomissa. Jos heidän arvellaan olevan edes jonkinlaisia tekijöitä silloin, kun tärkeitä ratkaisuja tehdään, on heihin saatava kosketus. Aivan erityisesti silloin, jos he ovat epävarmoja tapauksia, eivät siis ole riittävän selvästi johtoryhmän kannattajia, mutta eivät liioin avoimessa oppositiossakaan.

Heidät on pyrittävä hoitamaan. Mutta miten? Varsin yleinen on ns. lohivoileipäsysteemi. Upea päivällispöytä riittävine tykötarpeineen on monesti koeteltu keino…”

Kannen tekstissä viitataan Aake Jermon ja Jorma Blomqvistin reportaasiin, jossa tuodaan esille vaikutelmia kahdelta rajalta; Haaparannasta ja Vaalimaalta.

Näin esipuheessa: "Suomen valtakunnan rajojen pituus on kaikkiaan 4307 km. Maarajaa on 2609 km ja merirajaa 1698 km.

Maarajasta on Neuvostoliiton vastaista itärajaa 1357 km. Läntistä maarajaa taas on 1252 km. josta Norjan vastaista 716 km ja Ruotsin vastaista 536 km.

Rajojen valvonnasta ja vartioinnista huolehtii sisäasiainministeriön alainen. armeijan tapaan järjestetty rajavartiolaitos. Maarajojamme vartioimassa on neljä rajavartiostoa: Kaakkois-Suomen rajavartiosto, jonka esikunta on Immolassa, Pohjois-Karjalan rajavartiosto Onttolassa, Kainuun rajavartiosto Kajaanissa ja lapin rajavartiosto Rovaniemellä. Merirajojen vartioinnista huolehtii merivartiolaitos, joka nykyään on osa rajavartiolaitosta. Se jakaantuu kolmeen merivartiostoon: Suomenlahden, Saaristomeren ja Pohjanlahden merivartiostot.

Elämä rajalla ja sen välittömässä läheisyydessä on aina ja kaikkialla ollut luonteeltaan melkoisesti erilaista kuin muualla. Usein puhutaan - eikä syyttä - rajan kiroista. Reportterimme ja valokuvaajamme ovat käyneet tutustumassa jokapäiväiseen elämänmenoon sekä Suomen läntisellä että itäisellä maarajalla. Mistään rajan kiroista ei nykyään voida puhua; olemme siinä onnellisessa asemassa, että meillä kaikkien rajojemme takana on naapurivaltiot, joiden kanssa olemme ystävällisissä suhteissa. Tunnelma valtakunnanrajan välittömässä läheisyydessä on kuitenkin nykyäänkin, normaalioloissa, omaleimainen; ikään kuin tietynlaisen jännityksen sävyttämä. Jo yksistään rajavyöhykkeellä voimassa olevat erikoismääräykset, jotka rajoittavat kansalaisten Liikkumis- ja toimintavapautta, antavat jokapäiväiselle elämälle rajan pinnassa oman erikoisen sävynsä.

»Itä on itä ja länsi on länsi, ei kohtaa ne milloinkaan», sanoi Kipling aikoinaan. Kai se niin on. Vaikka niin lännessä kuin idässäkin on ystäviä rajan takana, on rajan tunnelma kuitenkin tuiki erilainen. Länsirajallamme eletään niin kuin ei rajaa lainkaan olisi. Pohjoismaiden välillä ei ole viisumi- eikä passipakkoa, joten kaikki saavat vapaasti liikkua valtakunnasta toiseen; vain tullisääntöjä on noudatettava. Itärajalla ovat asiat toisin. Siellä ovat rajoitukset hyvinkin ankarat. Siellä liikkuessaan tuntee jatkuvasti olevansa kuin kahden maailman rajalla."

Juttu on kahdeksan sivun mittainen, jokainen aukeama sisältää neljä kuvaa, kaksi sivullaan taitettuina sivun sisäreunaan, ulkoreunassa on kunkin kuvan kohdalla siihen liittyvää tekstiä vajaan puolen sivun mittaisesti varustettuna kolmen rivin anfangilla. Kuvien väliin on sijoitettu otsikkotekstit:

"Länsirajalla kaarretaan tien toiselle puolelle, itärajalla kuluu muodollisuuksiin melkoisesti aikaa"
"Lännessä kuljetaan maasta toiseen milloin halutaan, itärajan yli ei niin vain mennä"
"Valtakunnan rajaa vartioidaan niin lännessä kuin idässäkin"
"Lännessä on tapana naida poikki oman rajan, idässä saa katsella omia entisiä peltojaan"
"Länsirajan yli viedään Suomen rahaa hyvin paljon, itään saa kukin viedä korkeintaan 20000 mk"

Viimeksimainitussa tekstissä kerrotaan, että jos rahaa sattuu olemaan mukana enemmän kuin 20 tonnia, ne pitää jättää talteen tulliasemalle; vuonna 1962 elokuun loppuun mennessä talletuksia oli yli 10 milj. mk.

"Onpa sattunut sellaistakin, että tulliasemalta on jouduttu toimittamaan sinne talletetut rahat - sillä kertaa yli 80000 mk - vainajan kuolinpesälle. Kysymyksessä oli melko vanha mies, joka matkatoveriensa kertoman mukaan kuoli Leningradissa kaunistelematta sanottuna - viinaan.

- Teidän pitäisi nähdä jokin turistiporukka, joka on palaamassa Leningradista, reportterille sanottiin. - Ei se ole mitään leikkipuhetta vaan totisinta totta, että sieltä silloin tällöin palaa miekkosia, jotka eivät tiedä Leningradissa käyneensäkään. Täällä Vaalimaalla ne rupeavat ihmettelemään, että milloin se Leningrad oikein tulee ja ovat ällistyneitä, kun rajavartija - jota he kai luulevat venäläiseksi miliisiksi - puhuu suomea."

Nimimerkki Havukka on kirjoittanut pakinan "Atomitarinaa".  Teksti paljastaa tekijän Veikko Huoviseksi. Jutun aineksia on julkaistu myöhemmin hänen novellikokoelmissaan.

Väinö Länsiluoto ja Urpo Rouhiainen päättävät juttusarjansa presidentti Urho Kekkosen Ranskan-vierailusta otsikolla "Loppu hyvin, kaikki hyvin". Rouva Kekkonen kastaa Suomeen tulevan Alsthom-veturin Väinämöiseksi, presidentti viihtyy hyvin työläisten seurassa niin veturi- kuin autotehtaallakin, josta saa lahjaksi Peugeot 404-auton. Marseillen satama-alueella kiertoajelulla presidenttiä seurasivat sammakkomiehet, jotka "olivat valmiit puolustamaan valtion päämiestämme henkeen ja vereen".

Patsaskiistoista on pari sivua. Uusin riita koskee Matti Hauptin tekemää teosta "Kokoava voima", joka suuresti muistuttaa Auguste Rodinin "Kolmen varjon" miestä. Kummastakin veistoksesta on kuvia edestä ja takaa. Jutussa viitataan HS:n Olli Valkosen kirjoitukseen. Patsaskiistoista luetellaan vielä presidenttien kuvat eduskuntatalon edessä, Ida Aalberg-monumentti, Sibelius-monumentti, Kauko Räsäsen reiällinen enkeli, Kain Tapperin Oriveden alttaritaulu.

"Mitä ruoka maksaa meillä ja muualla" -otsikolla on suuri värillinen vertailu keskiaukeamalla, jossa todetaan Suomen olevan kallein maa vain sokerin ja margariinin osalta. Vertailumaita Suomelle ovat Ruotsi, Norja, Tanska, Englanti, Ranska, L-Saksa ja Sveitsi. Kahvi on kalleinta Saksassa, toiseksi kalleinta Suomessa ja halvinta Englannissa. Norjasta ja Englannista saa sokeria edullisimmin, Ruotsissa leipä on kalleinta ja Tanskassa halvinta.

Veikkauskonetta, joka muistuttaa hyvin paljon nykyistä lottokonetta, esitellään. Sen tarkoituksena on arpoa peruutetut pelit. Kuvassa hallitussihteeri Erkki Laaksovirta ja ylikonstaapeli Eino Riikonen suorittavat arvontaa. Laaksovirta on "varmuuden vuoksi asettunut selin lasipalloon, jossa 36 pientä pingpong-palloa napin painalluksella aloittaa pyörimisensä".

KUVA-POSTIn lukijaraati arvostelee kirjoja. Tällä kertaa luettavana on ollut Juhani Mustosen Kunnian kukko. Raadin mielipiteistä lyhennelmät:

"Kunnian kukko oli lukuelämys, jollaisen kokee harvoin (maalari Tampereelta)."
"Romaania ei ymmärrä, mutta onko kirjoittaja tarkoittanut sen ymmärrettäväksi! (kotirouva)."
"Ei ole suurikaan taito saattaa lukija ymmälleen. Tarvitsee vain sinkauttaa muutama älyttömyys (voimistelunopettaja)."
"Kunnian kukko ei ole huono teos, mutta hullusta Bagdadista en silti ymmärtänyt yhtään mitään (koneteknikko)."
"En löytänyt kirjasta mitään mainittavaa lukemisen arvoista (poliisin rouva)."

Angel Alcazar de Velasco kertoo juttusarjassaan Martin Bormannista, jonka auttoi pakoon Etelä-Amerikkaan. Kuudennessa jaksossa kerrotaan de Velascon ja Bormannin tapaamisesta vuonna 1957. Velasco pääsi liikkumaan Etelä-Amerikassa väärennetyin paperein muka härkätaisteluseurueen johtajana.

Eila Pennanen kirjoittaa tarinan nimeltä "Miehekäs mies", jossa päähenkilö paljastuu kuoltuaan robotiksi, kuvakatsauksia on ympäri maailmaa, Kent-savukkeita, Neosynephrine-nuhalääkettä, Forapin-reumalääkettä, Optylan-lasten kuumelääkettä, Pepsodent-hammastahnaa ja Aga-televisiota mainostetaan. Sarjakuvia on kolme: Sirpa ja Saku, Virtasen katti ja Ben Bolt. Sillireseptejä on tarjolla, ja takasivulla on huumoria, josta tässä näyte:

Marras

Thenot ja Colin ovat syksyisissä mietteissä marraskuuta kuvaavassa Spenserin Lammaspaimenkalenterissa. Marraskuu on luonnon kuoleman kuukausi, joka ei innoita laulamaan eikä runoa suoltamaan. Kuvassakin hautajaissaatto etenee kirkkoa kohti.

Marras tarkoittaa suomenkielessä useita kuolemaan liittyviä asioita, kuollutta ihmistä, erilaisia kuoleman enteitä, kummituksia ja jopa suurta kalansaalista, jonka uskottiin tietävän kuolemaa.

Marraksen kaverina toimii myös Huu, joka tunnetaan parhaiten puremistaan. Huu ilmestyy kuoleman enteenä, tai on kummitteleva vainaja, joka aiheuttaa läheisilleen mustelmia.

Herra Huu on taas pelottavuudestaan huolimatta sangen harmiton olento.

Tämäkin Huu tuotti aikamoista päänvaivaa korkeille tahoille.