23.7.2008

Aikakauslehtiratsaus VII

Tarkastelemme tällä kertaa Hakkapeliitta-nimistä lehteä. Se on numero 46 vuodelta 1941. Lehden hinta on 4 mk, ja kannen kuva (TK-Norjavirta) esittää konekiväärivöiden latausta. Ylempänä olevat kirjaimet TK eivät ole Norjavirran etunimien lyhenteitä, vaan tarkoittavat tiedotuskomppaniaa tai taistelukuvaajaa.

Lehdessä on sivut numeroitu 1442:sta 1471:een, etu- ja takakannen ulkosivuja ei ole laskettu, paperi on pehmeää, painoväri sävyltään hiukan vihertävää.

Hakkapeliittaa julkaisee Suomen Suojeluskuntajärjestö, päätoimittajana Yrjö Ylänne. Artikkeleista mainittakoon Arvi Raivion "Kuinka Ranska hävisi yhden taistelun joka päivä", jossa ei kuitenkaan kerrota sotatapahtumista, vaan "väestökysymyksestä maanpuolustuksen kannalta". Ranskan kahden lapsen väestöpolitiikasta, jota marsalkka Petain pitää osaltaan syynä luhistumiseen sodassa. Ranskalainen tutkija Bertillon sanoo liian pienestä lapsiluvusta: "C'est la mort par chloroforme" - nukutuskuolema. Artikkelin mukaan toinen huolestuttava maa tässä suhteessa on Ruotsi.

Lehdessä on kuvareportaasi otsikoituna: "Ryssien kenttäsairaala - kurjuuden pesä". Kuvissa on rakennus ulkoapäin, sotilaspukuinen naislääkäri ja sänkyjen puutteessa lattialla viruvia ryysyisiä potilaita. Lisäksi on artikkeli neuvostovaltiaiden tulosta Baltiaan, Viroa ei mainita; saksalainen kirjoittaja kuvailee kehitystä Latviassa ja Liettuassa. Kuvia prof. Kirchensteinista, Neuvosto-Latvian presidentistä, Baltian GPU:n päällikkö Novikista, mielenosoituksesta ja vaaleista, joita kirjoittaja pitää suoranaisena ilveilynä. Kuvatekstin mukaan "oli siis äänestettävä määrättyjä polsujen luottamushenkilöitä".

Lehti muistaa kuvakirjeellään Canterburyn arkkipiispaa. Kesällä 1919 haaksirikkoitui brittiläinen sotalaiva H.M.S. Verulan Seivästön lähellä ajaessaan omaan miinaansa. Seivästön majakan läheisyydestä lahjoitti Suomen valtio maata hukkuneiden merimiesten hautapaikaksi. Sinne pystytettiin muistomerkki, joka kuitenkin myöhemmässä vaiheessa jäi sodan jalkoihin ja vihollisen särkemäksi. "Kun Englannin kirkoissa näinä aikoina rukoillaan menestystä Neuvostoliiton aseille ja kun anglikaanisen kirkon päämies itse on ottanut nämä kristinuskon veriviholliset korkeaan suojelukseensa, vallitsee mieltä masentava hämmästys kaikkialla siellä, missä kirkkojen ristit vielä kohoavat taivasta kohti."

Lehdessä kerrotaan vielä mm. Petroskoin tilanteesta. Äänislinna kulkee kohti uutta, valoisaa tulevaisuutta. "Verenpunaiset muistot Pedtrozavodskin - Petroskoin hirmukaudesta jäävät vain historian lehdille."

Ilmoituksia, sarjakuva Rymy-Eetu ja pieniä tehtäviä ja vitsejä löytyy lehdestä myös. Yhdessä vitsissä venäläiseltä vangilta kysytään viimeistä toivetta ennen teloitusta. Tämä haluaa liittyä kommunistipuoleeseen, jota vartija ihmettelemään.
- No sittenpähän on yksi kommunisti vähemmän, vanki toteaa.

17.7.2008

Ladies' Week


Naisten viikko alkaa huomenissa. Siis semmoinen, että viikon ajan nimipäiviään viettävät vain naiset, eikä esimerkiksi Reinot, kuten eilen. Ruotsinkielinen kalenteri on kuitenkin tasa-arvoisempi tältä ajanjaksolta, koska mukaan on otettu Fredrik, eli kuutena päivänä vain siellä naiset juhlivat.
Naisten viikon jälkeen on päivä Jaskan, joka heittää kylmän kiven. Saa nähdä, kuinka kylmäksi uintivesi äityy tässä kasvihuoneilmiössä. Pilkkimiehet kairanteroitukseen. Oheinen kuva liittyy kylmiin kiviin. Siinä astronautti Cernan ihmettelee kuuperällä sijaitsevia järkäleitä, jotka ehkä joku Jaakko on siihen singonnut. Avaruudessa ja painovoimaisesti muissakin puutteellisissa paikoissa kivi lentää tykkänään toisin kuin täällä maan matosten maisemissa.

16.7.2008

Reiska

Reinon päivä näkyy olevan. Jalassani ei tällä hetkellä näy olevan nimipäiväänsä viettäviä jalkineita. Myöhemmin illalla vaihdan kyllä niihin.
Vasemmalla on kuva Reinosta, se on Reino Internationalin valmistama parkkimittari. Yhtiön tunnus on sarvikuono, rhino, joka voidaan kirjoittaa myös muotoon reino. Suomiko siis reinojen, sarvikuonojen maa?
No, seuraavana oheisen mittarin esitetekstiä engelskasta finn-googliskaksi käännettynä:
"The RSV3 on digitaalinen, ticketless multibay-mittari, powered by ympäristöystävällinen vihreä cell akku. RSV3 on state of the art, jotka johtuvat laaja tutkimus-ja kehitysohjelma. Tämä kone sisältää uusimman sukupolven parking teknologiaa ja on kehittynyt palkitun RSV2. RSV2 sai Australian Design Awards samanaikaisesti kolmeen luokkaan (ainoa tuote tehdä niin), samoin kuin useita excellence awards kollegoidensa kanssa Australian Parking Association.
Koneessa on nykyaikainen, esteettisesti miellyttävä suunnittelu, joka parantaa kaikki streetscape-tai ulkotiloissa. The modern slim-line-malli on täydennettävä vahvuus vandal vastustuskykyisiä, 5mm ruostumattomasta teräksestä asuminen, joka takaa pitkän eliniän kyseisten laitteiden osalta, säädetään esimiehen suojautumisesta elementit ja varmistaa, että mittari on erittäin vastustuskykyinen ilkivalta ja varkaudet. Mittarissa sisältää valikoiman varmat tulot siirron menettelyistä, joten sitä on erittäin vastustuskykyinen petoksia. Design yksinkertaisuus ja korkealaatuisten komponenttien vähentää koneiden huolto-vaatimuksia ja varmistaa, että korkean tason luotettavuutta ja arvoa.
The RSV3 on käyttäjäystävällisempi. Asiakas ohje kortit ja tausta-odotuksiin käyttöliittymä varmistaa, että käyttäjäkokemus on sekä yksinkertainen ja intuitiivinen.
The RSV3 on ylivoimainen täytäntöönpanoa kyvykkyys, jossa lahti tilan indikaattori sekä SneakerNet (patentoitu). Reino n patentoitu SneakerNet järjestelmä, RSV3 mittari on voitava säätää mittarin tiedot hyväksytyistä kädessä pidettävät laitteet, sen infrapuna-liitäntä sijaitsee näppäimistön, selvittämään, onko mittari edellyttää vierailevien täytäntöönpanotarkoituksia varten."
Lihavoin tuon sanan edellä, koska se on googlen keksimä uusi käyttökelpoinen verbi - petoksia! Ei siis enää tehdä petoksia vaan petoksitaan. Petoksin, petoksit, petoksii, petoksimme, petoksisimme, petoksinemme, lienemme petoksineet jne. Hyvä, Google ja sen johtaja George Walker Google!




15.7.2008

Hömån

Heinäkuun puoliväli on käsillä. Helle ei näyttäydy. Yllä olevassa kuvassa esitellään taivaankappalten asentoja suviaikana ja askareita, joita silloin kuuluu tehdä. Lampaat aika pieniä, vaikka ravintoa riittää.

Ihmetystä herättää, miksi muut kansat eivät ole ottaneet käyttöön järkeviä kuukausien nimiä suomalaisten lailla. Vanhoja roomalaisia jumalia vain niissä muistellaan. Tässä uudistettu lista englanniksi:

Oakmoon, Pearlmoon, In-the-paintmoon, Swiddenmoon, Sproutmoon, Summermoon, Haymoon, Livemoon, Fallmoon, Sludgemoon, Deathauspicemoon, Christmasmoon.